Yhä useampi velkaneuvontaan soittava on nyt huolissaan maksamattomasta sähkölaskusta. Ilmiöstä kertoo Yle. Moni soittaja on niin kiperässä tilanteessa, että talouden sähköt on jo katkaistu – tai ollaan ainakin piakkoin katkaisemassa.
Erääntyneet sähkölaskut ovat ajaneet syksyn mittaan lisää suomalaisia hakeutumaan keskusteluavun piiriin. Esimerkiksi Mieli ry:n Kriisipuhelin on soinut tavallista tiuhempaan tahtiin.
Aina ei soiton todellinen syy selviä heti, mutta silti moneen elämänkriisiin liittyy rahatilanteen hankaloituminen, ylivelkaantuminen ja rahojen vähyys. Kriisipuhelimeen soitetaan sairastumisen, työttömyyden, avioeron tai puolison kuoleman vuoksi, ja taloushuolet kuormittavat tilannetta lisää.
Kriisipuhelimeen vastaajien mukaan talousvaikeudet aiheuttavat häpeää, jolloin niistä puhuminen on erityisen vaikeaa. Soittajat saattavat kokea syyllisyyttä tai suoranaista vihaa. Monien mielessä on suurta epätoivoa ja tunne siitä, että tästä ei ole mitään keinoja nousta ylös.
Takuusäätiön mukaan maksamattomien sähkölaskujen vuoksi noin 4 000 suomalaista on saanut maksuhäiriömerkinnän.
On todennäköistä, että merkintöjen määrä kasvaa, kun kalliit sähkölaskut konkretisoituvat monelle vasta talven aikana.
Maksuongelmat arvioidaan näkyvän myös Takuusäätiön suuntaan tulevissa yhteydenotoissa viiveellä. Niiden oletetaan lisääntymään ensi vuoden aikana, kun sähkö kallistuu lisää ja velkojen korkoja tarkistetaan. Jo syys-lokakuussa yhteydenotot kasvoivat neljänneksellä viime vuoden vastaavasta ajasta.