Helsingin luontokiistoista kirjan koonneet Jaana Kanninen ja Sanni Seppo sanovat, että kaupunkilaisia pitäisi kuulla enemmän kaavoituksessa.
Jaana Kannisen ja Sanni Sepon mukaan Helsinki on tekemässä saman suuruusluokan virheen kuin vanhojen rakennusten tuhoaminen 1960–1980-luvuilla.
– Nyt kyse on kaupunkiluonnosta, etenkin metsistä.
Naisilta on ilmestynyt teos Huuto kaupunkiluonnon puolesta (Vastapaino 2022). Kirja kuvailee kymmenen helsinkiläistä luontokiistaa viime vuosilta.
Niihin lukeutuu niin asukkaiden voittoja, kirpaisevia tappioita kuin keskeneräisiä tapauksia.
Kirjan tekijöiden keskeinen havainto on, että lähes kaikki ihmiset rakastavat vanhoja puita ja metsiä. Siksi heitä hämmästyttää, miksei tämä näy Helsingin suunnittelussa.
– Aina voidaan sanoa, että rakentamispäätökset tehdään demokraattisesti. Mutta löydätkö Helsingistä yhtään valtuutettua, joka ei väittäisi, että lähiluonto on tärkeää? Ihmiset eivät ole voineet valita päättäjiä oikein tällä perusteella, Seppo sanoo.
Toisaalta valta on hänestä valunut suunnittelijoille, jotka tuovat esitykset lautakuntiin.
– Jäsenet ovat kokouksissa vapaa-ajallaan ja päätettävänä on useita isoja asioita kerrallaan. Niitä voi olla vaikea hahmottaa, sillä suunnitelmien sanasto markkinoi ekologisena myös luonnon tuhoamisen.
Seppoa kismittää myös asukkaiden näennäinen kuuleminen Kerro kantasi -palvelun kautta.
– Vaikka kaikki lausujat vastustaisivat jotain toimenpidettä, ei sillä juuri ole mitään vaikutusta.
Kanninen antaa konkreettisen esimerkin valmiiksi päätetystä asiasta.
– Esimerkiksi Haagan pikaraitiotiestä oli valtion ja kuntien etukäteen tehty maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-sopimus, jossa määritellään miten paljon radan varteen rakennetaan. MAL-menettely ei sisällä vuorovaikutusta asukkaiden kanssa – se tulee vasta asemakaavavaiheessa, kun sopimukset on jo tehty.
Miksi vanhoja metsiä pitäisi sitten säästää?
– Nimenomaan kaupunkimetsät varjelevat monimuotoisuutta. Niitä ei ole päätehakattu, vaan puita on otettu silloin tällöin, joten moni-ikäinen ja -lajinen rakenne on säilynyt.
Lähiluonnolla on suuri merkitys myös ihmisille, mikä paljastui viimeistään korona-aikana.
– Valitettavasti metsät kuluivat kovasti, Seppo huomauttaa.
Hänen mielestään Helsingin jatkuva kasvu pitäisi kyseenalaistaa.
– Miksi kasvu on itseisarvo eikä se, että Helsinki voisi olla viihtyisä luontokaupunki?
Kannisen ja Sepon mielestä kaupungin kasvuunkin löytyy silti parempia vaihtoehtoja kuin luonnon tuhoaminen. He ottavat esimerkin Etelä-Haagan Riistavuoresta, jonka metsää Vihdintien bulevardisuunnitelmat uhkaavat.
– Vihdintien toisella puolella teollisuustiloista neljäsosa on tyhjillään. Eikö asuntoja voisi tehdä sinne, Seppo kysyy.