Viime kesänä Kotkan ja Haminan seuduilla seikkaillut mursu asetetaan täytettynä näytteille Helsinkiin Luonnontieteelliseen keskusmuseoon ensi vuonna.
– Paikka on todennäköisesti museon aula, mutta tarkkaa esillepanoaikaa ei ole vielä päätetty. Konservointi kestää oman aikansa, kertoo Luonnontieteellisen keskusmuseon ylikonservaattori Ari Puolakoski.
Mursun konservointi etenee kovaa kyytiä. Heinä-elokuussa mursulta nyljettiin nahka ja sen lihat poistettiin ruhosta. Sen jälkeen täyttöprosessi on päässyt Helsingissä täyteen vauhtiin.
– Mursun nahka on nyt ohennettu lopulliseen mittaansa ja se odottaa keinotekoisen ruhon päälle pingottamista pakastimessa viikattuna, Puolakoski kertoo.
Eläimen luut puolestaan päätyvät museon tieteelliseen luukokoelmaan.
– Hampaat valmistetaan uudelleen, mutta alkuperäisen mallin mukaan.

Puolakoski on valmis siihen, että seuraavaksi mursun täyttäminen aloitetaan päästä alkaen.
– Nahka asetetaan kallon päälle ja siitä jatketaan sitten kohti muuta kehoa. Muut eläimen kalloon liittyvät yksityiskohdat asetetaan paikoilleen vasta, kun koko muu ruho on konservoituna.
Viiksiä Haminan mursulla oli satamäärin ja ne kaikki on otettu talteen.
– Lasisilmät jouduttiin valmistamaan tilauksen mukaan Saksassa, missä on erikoistuttu täytettävien eläinten keinotekoisiin ruumiinosiin. Tehdas on ainoa koko Euroopassa, Puolakoski kertoo.
Stenaksi nimetty mursu harhaili viime kesänä Itämerellä ja rantautui heinäkuussa Haminaan. Sen jälkeen mursun liikkeitä ja vointia seurattiin suuren kohun saattelemana mediassa lähes päivittäin.
Palattuaan takaisin merelle Stena kuitenkin rantautui Kotkaan muutamaa päivää myöhemmin. Mursun todettiin olevan nälkiintynyt ja sitä yritettiin pelastaa, mutta se kuoli, kun sitä siirrettiin Korkeasaaren eläintarhaan. Tarkka kuolinpaikka ei ole tiedossa, mutta se todettiin menehtyneeksi Loviisassa.
Myöhemmin Stenalle järjestettiin muistotilaisuus Kotkan meripäivillä.