Kun Riina Kruut, 30, haastatteli kirjaansa varten henkirikoksen uhreina läheisensä alaikäisenä menettäneitä, hän osasi etukäteen odottaa kohtaavansa kaikenlaisia tunteita vihasta suruun ja pelosta katkeruuteen. Mutta kahta tunnetta hän ei osannut odottaa, joita jokainen haastateltava oli kokenut erittäin voimakkaasti.
– Odottamatonta ja yllättävää oli se, että vaikka kyseessä oli eri ikäisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa eläviä ihmisiä, jokainen henkirikoksen uhrin omainen kertoi kokeneensa syyllisyyttä ja häpeää, Kruut kertoo.
Kruut haastatteli tuoretta kirjaansa Tragedian varjossa kasvanut varten kolmea uhrin omaista, jotka esiintyvät nimillä Ilona, Leevi ja Miia. Osa nimistä on oikeita, osa muutettu, mutta tarinat ovat täyttä totta.
Ilonan isä ja setä murhattiin Ruotsissa vuonna 2004, Leevi menetti isoveljensä vuonna 2019 Malmilla tapahtuneessa ampumisessa ja Miia menetti Jokelan kouluammuskelussa veljensä 2007.
– Ilona koki voimakasta häpeää isänsä alkoholismista. Hän koki myös, että jos hän olisi voinut hakea isän kotiin Ruotsista, ehkä hän ei olisi kuollutkaan. Miia koki syyllisyyttä siitä, että hän etenee elämässään, kokee kivoja asioita ja matkustelee. Kaiken aikaa päällimmäisenä on ajatus, ettei hänen veljensä voi tehdä näitä asioita, koska on kuollut.
Idea kirjasta syntyi havainnosta, että nuorille ei juurikaan ole teoksia, joista saada tukea ja apua kriisien tai traagisen kokemuksen herättämien tunteiden käsittelemiseen.
– Jos nuori menettää läheisensä henkirikoksen uhrina, se vaikuttaa nuoren identiteettiin, tulevaisuuden suunnitelmiin ja siihen, mihin suuntaan hänen elämänsä lähtee. Kirja sisältää aitojen tarinoiden ja tunteiden lisäksi laajasti auttavia tahoja, joihin nuori voi olla yhteydessä omissa haasteissaan. Tarinoiden kautta nuori voi hakea samaistumispintaa ja ymmärtää, että kaikkia tunteita mitä hänelle herää, on turvallista tuntea.
Kirjassa henkirikoksen jälkeinen tapahtumaketju käydään läpi konkreettisesti. Se alkaa hätäkeskussoitosta, sitten tulee poliisi, ruumiinkuljetusauto ja kriisityöntekijä. Kirjan tarkoitus on esitellä nuorelle tapahtumaketjun lisäksi myös yhteiskunnan tarjoamaa turvaverkkoa.
– Minulle tuli itsellenikin paljon uutta tietoa, koska olen tehnyt kirjan kirjoittajan näkökulmasta ilman mitään omakohtaista kokemusta.
Kruut joutui myös perustelemaan matkan varrella kirjan tarkoitusperiä. Kun hän lähestyi henkirikoksen uhrien läheisille tarkoitettua HUOM ry:tä, toiminnanjohtaja soitti ja kyseenalaisti projektin eettisyyden. Hän halusi suojella nuoria uhrin läheisiä.
– Keskustelimme asiasta ja kerroin, että kirjan tarkoituksena ei ole antaa ääntä rikollisille, vaan uhreille ja heidän omaisilleen. Lopulta yhdistyksestä tuli yksi kirjan tärkeimmistä tukijoista.
Kirjassa esitellään lukuisia muitakin tukea tarjoavia tahoja. Myös seurakunnan nuorisotyöllä on oma osuutensa kirjassa. Rankkojen asioiden läpikäyminen oli myös kuormittavaa. Kruut odotti haastatteluja tehdessään toista lastaan.
– Kun aloin haastattelemaan ihmisiä, jotka avasivat kauan sitten suljettuja läheisen menetyksestä syntyneitä haavojaan, ei tunteenpurkauksilta säästytty. Se oli aika rankkaa, vaikka rakastankin ihmisten tarinoita ja siksi teen tätä.
Vaikka kirja on ensisijaisesti suunnattu nuorille, jotka ovat menettäneet läheisensä henkirikoksen uhrina, siitä voivat hyötyä myös koulujen kuraattorit ja koulupsykologit.
– Kirja on kirjoitettu nuorelle helposti ymmärrettävään muotoon ilman ammattijargonia, mutta tästä voi olla hyötyä nuorten kanssa työskenteleville, sekä myös nuorten vanhemmille. Nuorella voi olla kova ulkokuori, jonka takaa vanhempikaan ei välttämättä huomaa, että hänellä on paha olla.
Tämä juttu on julkaistu aiemmin Keski-Uusimaassa.