Ulkomaisia marjoja on myyty Suomessa kotimaisina. Asia havaittiin Tullin, Ruokaviraston ja suomalaiskuntien viranomaisten tekemässä tehovalvonnassa kesän 2022 aikana.
Muutamissa tarkastuksissa havaittiin, että ulkomaista alkuperää olevia marjoja todellakin myytiin suomalaisena.
– Muuttaessaan marjojen alkuperää ja myydessään ulkomaisia marjoja suomalaisena toimija syyllistyy esimerkiksi markkinointirikokseen tai terveysrikokseen. Myymällä markkinahinnaltaan halvempia ulkomaisia marjoja kotimaisina toimija saa myös merkittävää taloudellista hyötyä verrattuna oikein toimiviin kilpaileviin toimijoihin, sanoo Ruokaviraston erityisasiantuntija Satu Virtaranta tiedotteessa.
Virtaranta ei halua kommentoida sitä, painottuivatko jotkut paikkakunnat. Marjat tuotiin Suomeen laillisesti eli epäkohtia ei havaittu rajatarkastuksissa.
– En halua kommentoida paikkakuntia tarkemmin, sillä joissain tapauksissa harkitaan nyt että pitäisikö niistä aloittaa esitutkintaprosessi, hän kertoo Etelä-Suomen Medialle.
Valvontaan kuului koko tuonti- ja myyntiketjun valvonta alkaen tavaroiden rajanylityksestä niiden myyntiin kuluttajille. Tehovalvonta-ajanjakson aikana kerättiin myös tehostetusti tietoa satamaan saapuvista marjaeristä. Tulli vastasi ajoneuvojen ja marjakuormien tarkastuksista satamassa.
Ruokavirasto koordinoi kunnallisten elintarvikevalvontaviranomaisten kanssa tarkastuksia ja näytteenottoa kunnissa. Myyntipisteiden tarkastuksilla tarkastettiin erityisesti sitä, olivatko myytävistä marjoista myyntihetkellä kuluttajalle annettavat tiedot lainsäädännön vaatimusten mukaisia.
Suomalaiskunnat ottivat hankkeen hyvin vastaan.
– Pilotti oli minusta erittäin hyvä ja koen erittäin tärkeäksi marjojen alkuperävalvonnan. Viranomaisyhteistyö on erittäin tärkeää, koska tällöin valvontaa pystytään varmemmin kohdistamaan oikealle toimijalle oikeaan aikaan. Vaikka toimija vastaa aina myymistään tuotteista ja harjoittamastaan markkinoinnista, niin peräänkuuluttaisin myös kuluttajilta rohkeutta tiedustella tuotteen alkuperää ostohetkellä, sanoo Tampereen ympäristöterveyden ympäristöinsinööri Kirsi Miekka tiedotteessa.
Uutista päivitetty kello 9.32 Satu Virtarannan kommentilla.