Facebook-ilmoitus poiki myös yllättävän yhteydenoton.
Kannelmäessä asuva Laura Ottavainen, 31, hämmästytti marraskuussa julkaisemalla Haagan Facebook-sivuilla erikoisen ilmoituksen. Ottavainen tarjoutui siivoamaan joulun alla ihmisten koteja ilmaiseksi. Ehtona oli vain, että siivoustarvikkeet löytyisivät omasta takaa.
– Rakastan siivoamista, eikä ollut muutakaan tekemistä. Halusin joulun alla auttaa ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta pysty tekemään siivousta itse ja laittaa hyvän kiertämään, perustelee Ottavainen.
Ilmoitukseen tuli hetkessä paljon kannustavia kommentteja ja tykkäyksiä. Muutamassa päivässä halukkaita oli kertynyt jo niin paljon, ettei enempää keikkoja ollut mahdollista ottaa.
– Kyselyitä tuli 15, joista valitsin seitsemän. Sanoin, että ihan kaikkia en ehdi ottaa.
Siivoukset on tarkoitus tehdä marras–joulukuun aikana.
Ravintola-alalla pitkään työskennellyt Ottavainen kertoo ryhtyneensä hyväntekeväisyyssiivoajaksi, koska ylimääräistä vapaa-aikaa tuntui olevan ja päiviin oli mukava saada täytettä.
Töitä helsinkiläisessä ravintolassa on riittänyt ainoastaan neljäksi päiväksi. Siitä virisi ajatus, että vapaa-ajan voisi käyttää johonkin hyödylliseen.
Siivottavat kodit valikoituivat sen mukaan, että tarve olisi todellinen. Mukaan valikoitui yksinhuoltajaäitejä, liikuntarajoitteinen sekä muutama vanhempi nainen. Takana on nyt kaksi siivouskeikkaa.
– Viime viikolla siivosin yhden kolmion ja kävin erään naisen luona. Siivosin koko asunnon ja haravoin pihan. Ainoa mitä en tee on ikkunoiden pesu. En saa omia ikkunoitakaan pestyä eikä jäljestä tule puhdasta.
Siivoamiseen kuluu aikaa asunnosta riippuen jokunen tunti tai enemmän. Aikaa Ottavainen kertoo varanneensa aina kokonaisen työpäivän per kohde.
Haaga valikoitui siivousalueeksi, koska Ottavainen seuraa aktiivisesti alueen asioita ja sen Facebook-ryhmää. Kohteiden tuli myös olla kävely- tai muuten hyvien kulkuyhteyksien päässä, koska Ottavaisella ei ole autoa.
Oma koti sijaitsee Kannelmäessä. Perheeseen kuuluvat 12-vuotias lapsi ja avomies.
Ottavaisen koti on aina puhdas ja siisti. Tavarat ovat omilla paikoillaan.
– Olen himosiivoaja. Teen kotonakin joka päivä jotakin, vaikka ei aina tarvitsisi. Erityisesti keittiön siivoan joka päivä. Sen pitää olla siisti.
Erilaiset siivous- ja raivausohjelmat televisiossa ovat viime vuosina yleistyneet. Siivoamisesta ja ylimääräisen poisheittämisestä sekä kierrättämisestä on tullut suorastaan trendikästä.
Yksi sosiaalisessa mediassa julkkissiivoojan maineeseen noussut on tubettaja ja tiktokkaaja Auri Kananen, 29. Sosiaalisessa mediassa hänellä on reilusti yli 10 miljoonia seuraajaa.
Siivousvideoillaan tunnetuksi tullut Kananen siivoaa niinikään yksityishenkilöiden koteja maksutta ja valitsee kohteikseen erityisen törkyisiä kohteita.
Kanasella on ollut keikkoja myös ulkomailla. Tuloja hänelle tuovat mainokset ja siivousvälinesponsorit.
Ottavainen sanoo seuraavansa Kanasta sosiaalisessa mediassa, mutta hänen ajatuksenaan ei ole laajentaa siivousapua nykyisestä tai tienata sen avulla somessa.
– Eräs nainen, jonka luona kävin siivoamassa sanoi, että tämä oli paras joululahja. Kiitos riittää minulle. Muuta en odota.
Ottavaisen parin viikon takainen Facebook-ilmoitus poiki myös yllättävän yhteydenoton. Nuori nainen ilmoittautui jatkossa mukaan auttamaan, mikäli hyväntekeväisyyssiivous saisi ensi vuoden puolella jatkoa.
– Tammikuussa otan todennäköisesti uuden aloituksen. Jos joku olisi auttamassa, niin tulisihan sitten nopeammin siivottua. Katsotaan miten asiat etenevät.