Kallis sähkö iskee suomalaisten ostovoimaan koko maassa, mutta korkojen nousu koettelee Uudenmaan velallisia muuta maata rajummin, sanoo päätoimittaja Karri Kannala.
– Kovin isku kohdistuu pääkaupunkiseudun asuntovelallisiin, erityisesti lapsiperheisiin, joiden velka on tuore ja suuri. Uudellamaalla asuntokauppa on hyytynyt, ja tullee hyytymään lähes täysin. Kulunousut ovat niin rajuja, että iso joukko alueen asukkaita tulee ajautumaan talven aikana vaikeuksiin, tämä taas heikentää ostokäyttäytymistä, mikä tulee ajamaan yritykset ahtaalle. Mahdollinen sähköpula ja korkeana pysyvä hinta taas iskee teollisuuteen. Näin ollen myös työllisyyskehitys kääntynee laskuun. Suomi on hyvin lähellä syvää taantumaa tai jopa lamaa. Jos siinä jotain hyvää on, niin asuntovelallisten kannalta se, että korkojen nousun pitäisi talven mittaa päättyä.
Viime vuosikymmenen alussa tehtiin poliittinen päätös ajaa asuntolainojen verovähennyskelpoisuus portaittain alas. – Päätös on jäänyt vähälle huomiolle ja asuntolainojen verovähennysoikeus on sulanut vuosi vuodelta vaivihkaa ja jopa lähes huomaamattomasti, koska muutoksen merkitys on pitkän nollakoroista nauttimisen aikana ollut lähes olematon. Nyt isku sen sijaan alkaa tuntua.