Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pienydinvoimaloita Suomeen? Fortum ja Helen selvittävät yhteistyön mahdollisuuksia

Energiayhtiöt Fortum ja Helen ryhtyvät selvittämään, voisivatko ne tehdä yhteistyötä pienydinvoimaloiden perustamiseksi Suomeen. Selvitys liittyy Fortumin lokakuussa julkaisemaan hankkeeseen, jossa tutkitaan ydinvoiman edellytyksiä Suomessa ja Ruotsissa.

– Energiamarkkinoilla vallitsevan epävarmuuden vuoksi ydinalalla toteutettavat tulevaisuuden hankkeet tapahtuvat todennäköisimmin erilaisilla yhteistyöjärjestelyillä. Helenin kanssa aloitettava selvitys yhteistyön edellytyksistä on oiva lähtökohta paitsi hanke-, myös kumppanikartoitukselle, jota teemme eri tahojen kanssa osana laajempaa ydinvoiman selvitystyötä seuraavat pari vuotta, kertoo tiedotteessa Fortumin edustaja Jukka Hautojärvi.

Hänen mukaansa työryhmä ei tällä hetkellä sulje pois mitään yhteistyön muotoja.

Myös Helen on ollut jo pitkään kiinnostunut pienydinvoimasta, kertoo Helenin energianhankinnan ja tukkukaupan johtaja Harri Mattila tiedotteessa.

– Pidämme pienreaktoreita yhtenä tulevaisuuden varteenotettavana päästöttömän energian tuotantomuotona Helsingin lämmitykseen, mutta myös sähkön tuotantoon. Helenillä on maailmanluokan osaamista Suomen suurimman kaukolämpöjärjestelmän kehittämisestä ja Fortumilla ydinvoimateknologiasta. Yhdistämällä osaamiset voisi syntyä Suomen energiaomavaraisuutta lisäävä hedelmällinen yhteistyö.

Yhtiöiden mukaan tässä vaiheessa ei tehdä vielä päätöksiä mahdollisesta tulevaisuuden yhteistyöstä tai investoinneista.