Esplanadeilla autoilevat pelkäävät liikenteen pysähtyvän kokonaan kun toinen ajokaista poistetaan.
Pohjoisesplanadilla on jo nyt käytössä vain yksi ajokaista. Näin toteaa katua ajava Markku Rönkä.
– Oikeanpuoleisella kaistalla jatkuvasti joku taksi pysähtyy ja yrittää ängetä itsensä taksijonoon. Jono seisoo takana ja tapahtuu hurjia kaistanvaihtoja, kun oikeanpuoleisen kaistan käyttäjät vaihtavat kaistaa.
– Kun kaistoja vähennetään, tämä ilmiö siirtyy ainoaan jäljelle jääneeseen kaistaan ja liikenne pysähtyy totaalisesti, Rönkä ennakoi kaupungin päätöstä vähentää yksi ajokaista Pohjois- ja Eteläesplanadeilta.
Rönkä kertoo ajavansa lähes päivittäin Pohjoisrantaa Pohjoisesplanadille ja sieltä edelleen Korkeavuorenkadulle, useimmiten iltakymmenen jälkeen. Hänen mielestään Pohjoisesplanadi on ruuhkainen kaikkina vuorokauden aikoina.
Useita kertoja viikossa Esplanadeja ajava taksiyrittäjä Viljami Mäenpää tunnistaa ongelman.
– Iltasella ja yömyöhään taksipaikat ovat varattuja. Siinä on oikeastaan pakko pysäyttää ajoväylälle, kun jättää asiakkaan pois kyydistä. Kun ajokaistoja on vain yksi, asiakkaan jättäminen tulee torppaamaan koko liikenteen.
Esplanadeilla ja niiden poikkikaduilla on useita iltaisin ja yömyöhään avoinna olevia ravintoloita ja yökerhoja, joihin tullaan ja joista lähdetään taksilla.
Yksikaistaisuuden ohella Mäenpää pelkää tilanteen pahenevan myös siksi, että pysäköintipaikkojen määrä Esplanadien varsilla vähenee kolmanneksella.
Mäenpää sanoo Esplanadien tukkeutuvan tavanomaisten ruuhka-aikojen, viikonloppuiltojen ja -öiden lisäksi aamupäivisin kello 10–11 välillä kun Tukholmasta tulevat risteilijät rantautuvat Katajanokalle ja Eteläsatamaan.
– Laivojen purkuaikoihin espat ovat aina ihan tukossa. Sille ei varmaan voida mitään, mutta ei kadun kaventaminen sitä paranna.
Esplanadit ovat pääväyliä satamista läntiseen Helsinkiin ja Espoon suuntaan.
Yksikön päällikkö Pihla Kuokkanen kaupungin liikenne- ja katusuunnittelusta toteaa, ettei ole takeita, etteikö liikenne pysähtelisi yksikaistaisilla Esplanadeilla tavarantoimitusten tai asiakkaitaan jättävien taksien vuoksi.
– Yksikaistaisuus vaikuttaa varmasti myös siihen, kuinka helposti kuljettaja haluaa pysäyttää auton keskelle ajorataa vai etsiikö sopivan jättöpaikan.
Kuokkanen huomauttaa, että Esplanadeilla on jatkossakin paikat tavarantoimituksille ja taksitolpalle.
– Näiden paikkojen sijaintia suunnitellaan parhaillaan alueen toimijoiden kanssa.
Kuokkasen mukaan liikennemäärät kaksikaistaisilla Esplanadeilla ovat varsin kohtuullisia, noin 17 400 ajoneuvoa arkivuorokaudessa.
– Esplanadit ovat suhteellisen hyvin toimivia kaksikaistaisia katuja.
Yksikaistaiseksi muuttamisen jälkeen espoilla arvioidaan liikkuvan noin 4 000 ajoneuvoa nykyistä vähemmän. Arvion mukaan puolet hakeutuu vaihtoehtoisille reiteille ja puolet vaihtaisi kulkuvälinettä tai ei kulkisi lainkaan ydinkeskustan läpi.
Kuokkanen kertoo, että laivojen saapumisaikojen tai viikonloppuiltojen ja -öiden aiheuttamien ruuhkien liikennemääriä Esplanadeilla ei ole tarkasteltu. Näiden ruuhka-aikojen liikennemääristä yksikaistaisilla Esplanadeilla ei siten ole arvioita.
– Oletus on, että iltojen ja öiden liikennemäärät ovat pieniä, vaikka hetkittäisiä ruuhkia syntyisikin.
Yksikaistaisten Esplanadien liikenteen sujuvuutta on mallinnettu aamu- ja iltapäiväruuhkien osalta. Merkittävin muutos on ajoajan piteneminen Hakaniemestä Jätkäsaareen aamuruuhkassa. Matka-aika pitenisi reilulla minuutilla.
– Liikenteen sujumisen kannalta merkityksellisempää on risteysalueiden toimiminen, erityisesti Esplanadien itäpäässä, kuin se, kuinka monta ajokaistaa kaduilla on.
Kuokkanen muistuttaa, että kiivasta keskustelua herättänyt päätös on väliaikainen.
– Yksi tärkeä tavoite on nähdä, mikä toimii ja mikä ei. Väliaikaisiin järjestelyihin on suhteellisen helppo tehdä muutoksia tai niitä voidaan purkaa tarvittaessa.
Esimerkiksi Kaivopuiston ajoestekokeilu purettiin etuajassa elokuussa 2020.