Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yli puolimetrinen hanki! – Näillä paikkakunnilla on eniten lunta Suomessa juuri nyt

Lunta on satanut ja sataa alkuviikon aikana Suomessa runsaasti, mutta vielä ei kuitenkaan rikota ennätyksiä. Ilmatieteen laitoksen apulaismeteorologi Leena Nuolimäki huomauttaa, että vuonna 2003 satoi vielä enemmänkin lunta yhdellä kerralla.

– Etelä-Suomen osalta tilanne ei ole erityisen poikkeuksellinen. Mutta on lunta tullut nytkin. Eniten on Lohjan Porlassa, 56 senttimetriä. Sen jälkeen tulee Hyvinkäänkylä, 55 senttimetriä ja sen jälkeen Espoon Nuuksio – 48 senttimetriä. Kaikkiaan on kaksitoista suomalaista paikkakuntaa, jossa lunta on tullut tasan tai yli 40 senttimetriä, Nuolimäki kertoo.

Pohjoisessa Suomessa jäädään ainakin vielä toistaiseksi toiseksi tässä vertailussa.

– Sinne on tullut noin 30 senttimetriä lunta, Nuolimäki valaisee.

Tiistain osalta sääkatsaus näyttää siltä, että lumen tulo jatkuu edelleen koko maassa. Tuulet ovat kuitenkin heikkenemään päin. Erityisesti etelärannikolle saadaan päivän aikana ajoittain voimakkaitakin lumikuuroja.

Ilmatieteen laitos muistuttaa, että ajokeli on paikoin erittäin huono ja ajamista suositellaan välttämään, jos edessä ei ole mitään pakollista reissua henkilöautolla tehtäväksi.

56 senttimetriä

Lumen määrä Lohjan Porlassa.