Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Husin sairaaloiden päivystys ruuhkautui pahasti, osa joudutaan käännyttämään kotiin – kerro oma kokemuksesi

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin yhteispäivystykset ovat pahoin ruuhkautuneet, sillä potilaat eivät pääse päivystyspoliklinikoilta eteenpäin jatkohoitoon, Hus kertoi tiistaina iltapäivällä.

Yhteispäivystyksissä hoidetaan vain äkillisesti sairastuneet ja sellaiset kiireellistä hoitoa vaativat potilaat, joiden hoito ei voi odottaa oman terveysaseman avautumista.

Muut potilaat joudutaan ohjaamaan kotiin odottamaan terveysaseman avautumista.  

– Monet kiireellistä hoitoa vaativat oireet ja vammat voidaan hoitaa seuraavana aamuna tai 1–2 päivän kuluessa. Pienen vaivan kanssa kannattaa odottaa kotona yön yli terveysaseman avautumista, sanoo HUS Akuutin toimialajohtaja Maaret Castrén tiedotteessa.

Helsingin Uutiset tekee juttua Meilahden (Haartman) ja Malmin yhteispäivystysten tilanteesta. Voit jättää oman kokemuksesi alla olevalla lomakkeella.

Joulun ja vuodevaihteen aikaan yhteispäivystykseen hakeutuessa kannattaa varautua tavanomaista pidempiin odotusaikoihin, Hus muistuttaa.

Tyypillisiä oireita, joiden vuoksi tulee hakeutua kiireellisesti hoitoon ovat esimerkiksi voimakas rintakipu, halvausoireet, kiireelliset mielenterveyden ongelmat, runsas verenvuoto, isot vammat, hengitysvaikeudet, äkillisesti alkanut kova päänsärky tai vatsakipu.  

Lapsella tyypillisiä oireita ovat esimerkiksi hengitysvaikeus, kuume alle kolmen kuukauden ikäisellä lapsella, yleistilan alentuminen infektiosairauden vuoksi, epäily tuoreesta diabeteksesta tai pitkittynyt kouristuskohtaus, epäily murtumasta tai muusta vakavasta vammasta. 

Päivystykseen hakeutuvan kannattaa soittaa ensin Päivystysapu 116117 -palvelunumeroon, jossa sairaanhoitajat tekevät hoidon tarpeen arvion ja neuvovat oikeaan hoitopaikkaan hakeutumisessa tai antavat itsehoito-ohjeet oireen hoitamiseen.   Henkeä uhkaavissa tilanteissa tulee soittaa yleiseen hätänumeroon 112.