Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

230 000 euron rapsut – Viking Linelle tuli maksettavaa työntekijöiden terveystietojen lainvastaisesta käsittelystä

Tietosuojavaltuutetun toimiston seuraamuskollegio on määrännyt Viking Line Oy Abp:lle hallinnollisen seuraamusmaksun työntekijöiden terveystietojen käsittelyyn liittyvistä tietosuojarikkomuksista. Maksettavaa tulee 230 000 euroa. Yhtiölle annettiin myös huomautus.

Asiasta tehtiin ratkaisu yhteistyössä Ruotsin, Norjan ja Viron tietosuojaviranomaisen kanssa.

Yhtiö muun muassa tallensi työntekijöiden terveystietoja lainvastaisesti henkilöstöhallinnon järjestelmään. Puutteita havaittiin myös tavoissa, joilla yhtiö kertoi työntekijöilleen henkilötietojen käsittelystä.

Tietosuojavaltuutetun toimisto selvitti Viking Linen toimintaa vireille saatetun kantelun perusteella. Viking Linen entinen työntekijä kertoi tietosuojavaltuutetun toimistolle, ettei ollut saanut kaikkia pyytämiään henkilötietoja, joita säilytettiin yhtiön järjestelmissä.

Entisen työntekijän mukaan Viking Line oli säilyttänyt hänen terveystietojaan henkilöstöhallinnon järjestelmässä 20 vuoden ajan. Laivayhtiö oli tallentanut henkilöstöhallinnon järjestelmään muun muassa diagnoositiedot sairauspoissaoloa koskevien tietojen yhteyteen.

Kantelijan mukaan osa tallennetuista diagnoositiedoista oli virheellisiä, sillä järjestelmään ei ollut mahdollista merkitä kaikkia olemassa olevia diagnoosikoodeja. Viking Line ei ollut toimittanut työntekijälle tämän pyytämiä diagnoositietoja, vaikka tiedot olivat olleet yhtiön hallussa.