Eläkeläiset ovat nyt kuumaa kamaa suomalaisilla työmarkknoilla. Kevan teettämän tutkimuksen mukaan joka kolmas eläkeläinen on saanut työtarjouksia eläkkeellä ollessaan. Alueellisesti eniten työtarjouksia ovat saaneet Kymenlaakson (46 prosenttia) ja Kanta-Hämeen (43 prosenttia) alueella asuvat eläkeläiset.
Asia käy ilmi Kevan Pohjoisranta BWC:llä teettämästä tutkimuksesta.
Tutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia vastaajista kertoo olevansa kiinnostuneita palkkatyön tekemisestä eläkkeen ohella. Kiinnostuneiden määrä on kasvanut merkittävästi, sillä vuosi sitten tehdyssä tutkimuksessa 28 prosenttia kertoi olevansa kiinnostunut työskentelystä.
Kun määrässä huomioidaan jo nykyisellään eläkkeen ohella työskentelevät, kiinnostuneita on kaikkiaan 47 prosenttia.
– Yhä useammalta taholta tulee nyt ilmi haasteet saada palkattua osaajia avoimiin työpaikkoihin ja sijaisuuksiin. On pelkästään positiivinen asia, että eläkeläisten keskuudessa kiinnostus työntekoa kohtaan on kasvanut näin merkittävästi. Meidän on hyvä pitää mielessä, että eläkeläisten joukossa on paljon osaavia, koulutettuja ammattilaisia, joista monelle työpaikalle on saatavissa hyviä rekrytointeja, sanoo Kevan johtava asiantuntija Ismo Kainulainen.
Verotus on seikka, johon eläkeläiset kuitenkin kaipaisivat muutosta. Kyselyyn vastanneet eläkeläiset toivovat eläkkeellä tehtävän palkkatyön verotuksen keventämistä. 76 prosenttia vastaajista toivoi verotusta kevennettävän ja 8 prosenttia ei.
35 prosenttia eläkeläisistä kertoi, että verotus ei kannusta työskentelyyn eläkkeellä, kun taas 24 prosenttia vastaajista taas koki verotuksen kannustavan.