Amanda Eskola poimi kirjaansa 30 taloa, jotka ovat valmistuneet vuosien 1750 ja 1943 välillä.
Helsingin pitäjän eli nykyisen Vantaan talonpoikaistaloilla on jännää historiaa. Kuten vaikkapa se, että yksi taloista siirrettiin Itä-Vantaalle Helsingin keskustasta ja toisessa tunnettu hatuntekijä vietti kesiään.
Näiden kahden ja 28 muun talon napakka historia ja nykypäivä aukeavat arkkitehti Amanda Eskolan Paritupia ja puustelleja – Vantaan talonpoikainen rakennusperintö -kirjassa.
Eskola on valinnut kirjaansa parhaiten alkuperäiseltä ulkoasultaan sekä materiaaleiltaan säilyneitä aikavälillä 1750–1943 valmistuneita taloja. Kaikkiaan talonpoikaistaloja on Vantaalla noin 200, joista noin puolet on säilynyt melko hyvin.
Eskola tuntee aiheensa, sillä hän teki Vantaan kaupunginmuseolle vanhojen rakennusten inventoinnin 2010-luvulla. Paritupia ja puustelleja -kirjassaan hän keskittyy talonpoikaisiin päärakennuksiin, joihin liittyy olennaisena Viaporin eli Suomenlinnan rakentaminen 1750–1800.
– Helsinki-Viaporin väkimäärän räjähdysmäinen kasvu oli aivan ratkaiseva Helsingin pitäjän kehitykselle, Eskola toteaa.
– Pitäjä ruokki ihmiset ja sieltä tuli puutavaraa, kalkkia, tiiliä, olutta, viinaa.
Vanha puu on sitkeää.
Tuotteiden myynnistä pitäjään virtasi rahaa, ja talonpoikien vauraus lisääntyi. Pitäjässä asui Viaporin upseereita virkataloissa ja sotamiehiä sotilastorpissa. Upseerit myös ostivat pitäjästä maatiloja ja kartanoita.
Uudisrakennuksissa käytettiin Ruotsin keskushallinnon eri säädyille teettämiä mallipiirustuksia, sillä upseerien talojen piti olla edustavia. Kartanoissa ja kaupungeissa käytetyimpiä olivat Carl Winjbladin mallipiirustukset. Winjbladin pohjakaavalla on tehty muun muassa Luhtaanmäessä sijaitseva By-Hannula.
Talojen historiaa tutkiessaan Eskola huomasi ensi kertaa, että myöhemmin myös talonpojat ottivat malliksi ylempien säätyjen ja porvarien talomalleja.
– 1800-luvun alkupuolella autonomian aikaan oli oikea rakennusbuumi. Talonpojat heräsivät muodille ja sovelsivat mallipiirustuksia omiin taloihinsa.
Aina ne eivät istuneet maalle kovin hyvin. Kun ennen esimerkiksi leivinuuni oli sijoitettu tupaan, nyt se laitettiin erilliseen keittiöön ja piiat saivat valmistaa ruokaa kuumuudessa.
– Tätä pitäisi tutkia enemmän, Eskola sanoo.
Entäs se Helsingistä 1880 siirretty talo? Se on Myrbacka Sotungissa. Talon ”vieri vieressä tikittävät” ikkunat ovat tyypilliset C. L. Engelin aikaisille kaupunkitaloille, ja ne saattavat olla jopa alkuperäiset 1800-luvun alkukymmeniltä.
Kuuluisan hatuntekijän Johan Robert Wahlmanin kesäasunto Kärras löytyy Västersundomista. Se on Eskolan mukaan säilynyt hyvin myös sisältä.
Vantaan vanhimmaksi taloksi Eskola arvioi Nöjen Kuninkaanmäessä. Sen ydinosa on pystytetty alun perin vanhaan Hanaböleen isonvihan jälkeen ehkä jopa 1730-luvulla. Talo on toiminut Mariedalin lasitehtailijan metsästysmajana ja maatilan päärakennuksena. Viimeisimmät vuosikymmenet se on ollut kylmä varastotila.
Eskola kuvaa kirjan tekemistä elämykseksi, vaikka materiaalista oli runsaudenpula. Talojen nykyisten omistajien lisähaastattelut toivat paljon lisää tietoa. Eskola ilahtui, miten avuliaita ja perehtyneitä useimmat omistajat ovat talojensa historiaan. Ja kuinka hienoja talot ovat.
Leikillisesti talokuiskaajaksi itseään kutsuva Eskola muistuttaa vielä, että ”korjaaminen kannattaa aina”. Kun 1750-luvulla käytettiin hyvälaatuista puutavaraa, jopa tuon ajan taloja on säilynyt näihin päiviin saakka.
– Vanha puu on sitkeää.