Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Meilahden päivystyksessä jonotetaan pahimmillaan 107 tuntia – työntekijät joutuvat käyttämään aikaansa potilaan tupakoiden etsimiseen, poliisitkin paikalle

107 tuntia. Se on aika, jonka Meilahden yhteispäivystykseen tullut potilas on joutunut odottamaan jatkohoitopaikkaan pääsyä. Päivissä laskettuna aika tarkoittaa neljää ja puolta vuorokautta. Luku ei ole täysin poikkeuksellinen. Esimerkiksi tämän viikon keskiviikkona yksi potilas viipyi Meilahden päivystyksessä 89 tuntia, Husista kerrotaan.

Helsingin Uutiset seurasi Meilahden yhteispäivystyksen arkea eräänä perjantai-iltana. Tarkoituksena oli selvittää, miten levottomia paikkoja päivystykset ruuhka-aikaan ovat.

Huomio kiinnittyy pilottitakkiin pukeutuneeseen mieheen, joka kiroilee äänekkäästi keskellä päivystysaulaa. Hän etsii vimmatusti repustaan tupakka-askia ja levittelee tavaroitaan sairaalan lattialle. Tupakkaa ei löydy. Hermo kiristyy.

Mies koputtelee hoidonarviointia tekevien triage-hoitajien koppien ikkunoita. Hän epäilee, että tupakat ovat jääneet vastaanottohuoneeseen, josta hän äsken poistui.

Yksi sairaalan työntekijöistä lähtee etsimään kadonneita savukkeita. Toinen hoitaja puhisee, ettei jaksaisi katsoa enää häiriötä aiheuttavan miehen perään.

Yksittäistä tunteenpurkausta lukuun ottamatta tunnelma päivystyksessä on liki unelias. Yhden odotusaulan penkeillä istuu parikymmentä ihmistä, joista iso osa katsoo televisiossa näkynyttä Brasilian ja Kroatian välistä jalkapallon MM-ottelua.

Ambulansseja pysähtyy oven eteen tuon tuosta. Ihmisiä kutsutaan lääkärin arviointiin ja jatkotutkimuksiin tasaista tahtia. Kahden tunnin aikana arviolta noin puolet potilaista on päässyt odotusaulasta kotiin tai kohti jatkohoitoa.

Yksi potilas tuodaan odotusaulan ohi poliisisaattueessa.

– Poliisi voi olla paikalla, jos ensihoito ei pysty yksinään turvaamaan potilaan kuljetusta. Tällaisia saattaa olla yksi tai kaksi päivässä, sanoo ylilääkäri Timo Suonsyrjä Meilahden yhteispäivystyksestä.

Suonsyrjä toteaa, että järjestyshäiriöt päivystyksessä ovat mahdollisia.

– Vartija on koko ajan samassa talossa.

Viime viikon perjantaina Meilahden yhteispäivystykseen tuli yhteensä 269 potilasta.

– Se on aika normaali kävijämäärä. Kun menee yli 270 on kiireisempää, 300 on tosi kiireinen, Suonsyrjä kertoo.

Husin verkkosivulla on reaaliajassa päivittyvä mittari, joka näyttää päivystyskäynnin arvioidun keston Meilahden yhteispäivystyksessä. Keskiviikkoaamuna yleislääketieteen potilaiden käynnin keksimääräinen kesto oli 13 tuntia, 45 minuuttia. Sisätaudeissa aika oli reilut viisi tuntia.

Niin sanotun läpimenoajan tuntimäärät vaihtelevat voimakkaasti. Perjantaina päivällä arviot vaihtelivat reilusta kolmesta tunnista vajaaseen kuuteen.

Jatkohoitopaikan odottaminen tapahtuu yleensä päivystyksen vuodepaikoilla, jotka ovat vuodeosastoja ahtaammat. Ympärillä on kirkkaita valoja ja paljon ääniä. Pesutilat ja ruokailu ei vastaa sairaalan vuodeosastoja.

– Paikka on rauhattomampi. Potilaita tulee ja menee, Suonsyrjä sanoo.

Hus kertoi tällä viikolla, että yhteispäivystykset ovat pahoin ruuhkautuneet, sillä potilaat eivät pääse päivystyspoliklinikoilta eteenpäin jatkohoitoon. Tämä johtuu siitä, että monet sairaaloiden osastot on jouduttu sulkemaan hoitajapulan vuoksi.