Helsingin Sanomien entistä vastaavaa päätoimittajaa Kaius Niemeä vastaan on nostettu syyte. Niemeä syytetään törkeästä rattijuopumuksesta. Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat.
Niemi jäi kiinni perjantaina 18. marraskuuta, kun hän oli ajamassa autoa Sanomatalon parkkihallissa Helsingin keskustassa aamuvarhaisella. Taustalla oli yön tunneille venähtänyt juhlailta.
Niemi ilmoitti heti samana päivänä, ettei hän voi jatkaa Helsingin Sanomien vastaavana päätoimittajana. Yhtiön hallitus vapautti hänet tehtävistään samana päivänä.
Aluesyyttäjä Sini Pöyry vahvistaa Helsingin Sanomille syytteen nostamisen. Pöyry kertoo, että kirjallisessa menettelyssä voidaan käsitellä vain juttu, joka on täysin myönnetty ja selkeä.
Selkeä juttu ei ole siksi, että Niemi ei myönnä törkeää rattijuopumusta. Niemen asianajaja Kai Kotiranta kertoo Helsingin Sanomille, että Niemi myöntää perusmuotoisen rattijuopumuksen mutta ei törkeää.