Pihlajamäessä on otettu kaikki ilo irti ostarin nurkalle pystytetystä kuuluisasta joulukuusesta.
Suosituksi huviksi on tullut ottaa kuusi-selfie eli "kuusie" itsestään ja joulukuusesta.
– Ajattelin, että pakkohan se on minunkin. On se vaan niin hieno, kirjoitti Jani Somero oman kuusi-selfiensä yhteyteen sydämen kera.
Kuusen tapaus nousi julkisuuteen, kun HU kertoi siitä marraskuun lopussa. Laajalle levinneessä verkkojutussa puuta pystyttämässä ollut rovasti kertoi pahoittaneensa mielensä kritiikistä ja viettäneensä jopa unettoman yön. Hän tähdensi, että joulukuusta oli tuomassa Pihlajamäkeen joukko vapaaehtoisia.
Keskeisellä paikalla olevan kuusen äärelle on jutun jälkeen pysähdytty poseraamaan yksin, kaksin tai koko perheen voimin.
Yhdellä on Nutcase-pipo päässä, toisella heviyhtye Stam1nan kaulahuivi ja kolmannella joulunpunainen IFK:n paita.
Lumimyräkässä otetuissa kuvissa näkyy lähinnä nenänpää hupun sisältä.
Myös koiria on tuotu kuusieihin.
Pihlajamäen Facebook-ryhmässä on jaettu jo kymmeniä kuusieita. Ryhmään juontavat myös kuusen kuuluisuuden juuret.
Ryhmässä alettiin irvailla marraskuun lopulla pysytetyn joulukuusen ulkomuotoa. Sitä pidettiin nälkiintyneen näköisenä. Myös kuuseen koristelu oli jäänyt puolitiehen, kun latvatähti repsotti ja valonauhat olivat kuin kuuseen heiteltyjä.
Joulukuusta vapaaehtoisten kanssa ilman nosturia pystyttänyt rovasti Jukka Holopainen väläytti vievänsä kuusen pois. Keskusteluun alkoi tulla yhä enemmän kuusta puolustavia kommentteja.
Helsingin Uutisten kerrottua kuusikalabaliikista asia sai pian näkyvyyttä myös iltapäivälehdessä.
Kohuviikon jälkeen rupsahtanut kuusi sai jäädä paikoilleen, mutta sen valoja ja latvatähteä paranneltiin naapurityömaalta lainaksi saadun nostimen avulla.
Koristelun korjausta seurattiinkin jo suorassa radiolähetyksessä 2. joulukuuta.
Alkujaan koruttoman kuusen alaoksat ovat täyttyneet erilaisista koristeista. Marjo J. Rämö
Tässä vaiheessa joulukuuselle piti jo saada nimi. Kohuviikon jälkeen voittajaksi nousi Rauha.
Joulukuun aikana kuusen latvat ovat keränneet hienoja koristeita ja välillä kauniin lumikuorrutuksen.
Lumen painamia oksiaan ojentelevaa kuusta kuvailtiin Facebook-ryhmässä jo helmojaan suoristavaksi tanssijaksi kun marraskuun pilkkanimi oli laiha futari.
Osa koristeista on itsetehtyjä. Marjo J. Rämö
9. joulukuuta kuusi pimeni. Lumisade katkaisi sähköt, mutta ei joulumieltä kuusen ympärillä.
Joukko Savolaisen Osakunnan Laulajia kävi laulamassa pimeän kuusen juurella.
– Kuusen valot olivat epäkunnossa, mutta emmepähän olleet etsimässä valtaa, loistoa, postasi kuorolainen Facebook-ryhmään.
Muutaman päivän pimennon jälkeen valot ja loiste palasi kuuseen – Lucian päivänä 13. joulukuuta.
Todellinen joulun ihme tapahtui kuitenkin alkuviikosta: Rauha-kuusi sai poikasia, kun joulukuusikauppias asettui valikoimineen kuuluisan kuusen kupeeseen.
Pihlajamäen joulukuusta voi käydä ihmettelemässä ja kuusieita tallentaa vielä parin viikon ajan. Rovasti Holopainen arvioi, että kuuluisa kuusi kaadetaan loppiaisen jälkeisenä lauantaina 7. tammikuuta.
Kohukuusi on saanut seurakseen joulukuusikauppiaan sopusuhtaiset kuuset. Marjo J. Rämö