Helsingin poliisi on saanut valmiiksi laajan matkapuhelimiin ja älylaitteisiin liittyvän törkeän petoksen tutkinnan.
Syyteharkintaan siirtyneessä tapauksessa kahta henkilöä epäillään törkeästä petoksesta. Poliisi epäilee, että henkilöt tilasivat noin 50 matkapuhelinta ja älylaitetta yhtiön nimissä ja jättivät tilaukset maksavat.
Epäillyt hankkivat laitteita noin 80 000 euron arvosta. Epäillyt eivät maksaneet leasing-sopimuksen laskuja tai palauttaneet laitteita.
– Teolla on tavoiteltu huomattavaa hyötyä ja aiheutettu suurta taloudellista vahinkoa älylaitteet toimittaneelle yritykselle, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markus Metsänen poliisin tiedotteessa.
Epäillyt teot sijoittuvat marraskuun 2019 ja helmikuun 2020 välille.
Petoksesta epäiltyjen miesten nimissä oleva yhtiö toimi alun perin siivous- ja rakennusalalla.
Yhtiön omistuksessa ja hallinnossa tapahtui useita muutoksia, eikä yhtiö enää harjoittanut liiketoimintaa epäiltyjen rikosten tekoaikaan.
Epäillyt perustivat sähköisesti myyjäyhtiön verkkosivuille yritysasiakastilin, josta he tekivät tilauksen. Tuotteet toimitettiin postitse yhtiön ilmoittamaan osoitteeseen ja laitteet jäivät kadoksiin. Tapauksessa tutkittiin muun muassa sitä, kuka teki älylaitetilauksen.
Poliisi haluaa kiinnittää yritysten huomiota siihen, että aiemmin laillisesti toimineiden yritysten nimissä tehdään tilauspetoksia.
– Tilausta käsitellessä kannattaa kiinnittää huomiota tilaajayhtiön toimialaan. Onko tilaus tavanomainen toimialaan liittyvä tilaus ja onko yrityksen hallinnossa tapahtunut muutoksia juuri ennen tilausta. Jos asiat kiinnittävät vähänkin huomiota, kannattaa tilaajayhtiön taustoja selvittää perusteellisemmin, jatkaa Metsänen.
Esitukinnassa selvitettiin, kuka vastasi yhtiöstä minäkin aikana, hallinnoivatko yhtiön vastuuhenkilöiksi merkityt henkilöt todellisuudessa yritystä ja olivatko yhtiön osakekauppoja koskevat kauppakirjat aitoja. Lisäksi poliisi tutki sitä, kuka teki älylaitetilauksen.