Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nyt se on määritetty: Tämä 500 asukkaan pikkukylä on Suomen BKT-keskipiste

Se ei ole Espoo, eikä Tampere, eikä mikään muukaan iso kaupunki.

Suomen bruttokansantuotteen keskipiste asettuu tuoreen laskelman mukaan hieman yllättävään paikkaan, nimittäin Riihimäen ja Lopen välimaastoon Kormuun.

Kormun kylä on noin 500 asukkaan kylä Lopen kunnassa Etelä-Hämeessä. Se sijaitsee alueella, jonka ympärillä on paljon tuotantoa.

– Suomen kasvukäytävällä, jolla Riihimäen seutu sijaitsee, syntyy noin puolet Suomen bruttokansantuotteesta ja asuu lähes puolet suomalaisista, toteaa kaupunginjohtaja Jouni Eho Riihimäen julkaisemassa tiedotteessa.

– Se, että BKT:n keskipiste sijaitsee Riihimäen seudulla, korostaa entisestään seudun sijainnin merkitystä kiihtyvässä ja kiristyvässä alueiden välisessä kilpailussa.

Keskipisteen on laskenut aluekehityksen asiantuntija Timo Aro kaupungin ja Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy:n toimeksiannosta. Laskennan lähtökohtana on ollut Manner-Suomen kaikkien 66 seudun bruttokansantuotteen määrä.

– Taloudellisen toiminnan keskiössä toiminen tarkoittaa sitä, että esimerkiksi kuljetukset kohdistuvat Riihimäen seudulta tasaisesti eri suuntiin, toteaa elinvoimajohtaja Mika Herpiö tiedotteessa.

Suomen BKT-keskipisteestä kertoi aiemmin Aamuposti.