Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Heikki, 48, hiihti töihin Kumpulaan – ihmettelee miksi Helsinki hiekoitti virallisen latureittinsä: "Aiemmin siitä pääsi yli"

Heikki Suhonen tykkää taittaa työmatkansa suksilla.

Navakka tuuli vihmoo avonaisessa Arabianrannassa. Jokunen lenkkeilijä ja koiranulkoiluttaja kulkevat pienessä pakkassäässä.

Joulun ja uudenvuoden väliset päivät ovat houkutelleet muutaman hiihtäjän liikkeelle, mutta kovat ja paikoin jäiset ladut odottelevat vielä hiihtokansaa ja ripausta lisää lunta.

Hermannin suunnalta sivakoi perinteisellä tyylillä Juha-Matti ja 5-vuotias Ukko Laakso. Poika edellä ja isä perässä. Juha-Matti Laaksolla on menossa tämän talven toinen hiihtolenkki. Ukolla kerta on koko elämän toinen.

Hymyilevä pellavapää kertoo, että hiihtäminen on kivaa. Entä mikä siinä on mukavinta?

– Kaikki, hän vastaa.

Aiemmin Ukko on hiihtänyt isovanhempiensa mökillä. Viime talvena hän haki tuntumaa suksiin omassa kotipihassa Arabianrannassa.

Lapsuudestaan asti hiihtoa harrastanut Juha-Matti Laakso arvioi hiihtävänsä talvessa noin sata kilometriä. Hän tykkää hiihtää, koska siinä koko keho saa liikuntaa ja samalla voi ihailla kauniita maisemia.

Hiihto on myös hyvää vastapainoa seisomatyölle, joka rasittaa niskaa ja hartioita.

Kotirannan ladut ovat Laakson mukaan yllättävänkin hyvässä kunnossa.

– Latu ei ole jäinen, eikä sohjoinen. Yllättävän hyvin luistaa, Laakso sanoo.

Parivaljakko jatkaa sivakointia Viikin suuntaan. Lenkin päämäärä on vielä avoinna.

– Niin kauan mennään kuin poika jaksaa ja sitten käännytään takaisin.

Vastakkaisesta suunnasta tullut Heikki Suhonen, 48, on hiihtänyt luistelutyylillä Kumpulaa kohti. Hän oli suunnitellut menevänsä töihin pyörällä, mutta se meni aamulla rikki. Hän päätti turvautua suksiin.

– Matkan tekeminen hiihtäen oli muutenkin vähän mielessä. Pyörän rikkoutumisesta tuli ylimääräinen motivaatio, Suhonen sanoo.

Yhdeksän kilometrin matkaan menee hiihtäen noin 40 minuuttia. Sen lisäksi aikaa kuluu muutaman sadan metrin kävelyyn reitin molemmissa päissä.

Pyörällä työmatka taittuu huomattavasti nopeammin, parhaimmillaan alle vartissa. Jäisellä talvikelillä matka-aika olisi venynyt pyörälläkin lähes puoleen tuntiin.

– Nyt välipäivinä minulla on hyvin aikaa mennä hiihtäen töihin. Muutaman kerran vuodessa teen työmatkan hiihtäen.

Suhonen tykkää hiihtää työpaikalle, koska reitti on rauhallinen ja ladulla voi ajatella rauhassa asioita. Pyöräillessä pitää seurailla tarkasti liikennettä.

Tänään on tosin pitänyt tarkkailla hieman latua, koska paikoin ohuen lumikerroksen alta on pilkistänyt hiekkaa.

Suhosen mielestä kaupunki pitää pääosin hyvää huolta hiihtoreitistöstä.

– Kun lunta on tullut, ladut on tehty aika hyvin.

Hän harmittelee ainoastaan sitä, että Kehä I:n ylittävä silta Kivikon kohdalla on tänä talvena aurattu ja hiekoitettu runsaasti. Silta kuuluu kaupungin latureitistöön.

– Aiemmin siitäkin on päässyt hiihtäen yli.

Ajankohtainen latutilanne löytyy Ulkoliikunta.fi-osoitteesta. Maananantaina Hermannin-Viikin latua vaivasi lumenpuute.