Roihuvuorentie 26:ssa sijaitseva Alepa sulkee ovensa reilun kuukauden mittaisen uudistuksen ajaksi. Myymälän viimeinen aukiolopäivä on lauantai 21. tammikuuta, mutta tuotteiden loppuessa myymälä voidaan sulkea jo aikaisemmin.
Uudistettu myymälä palvelee asiakkaita vuorokauden ympäri jälleen maaliskuun alkupuolella.
Myynti-pinta-alaa kasvatetaan reilusti, samalla myymälän kiertosuunta ja kassa-alue muuttuvat. Myymälämiljöön päivityksen yhteydessä myös kaupan kylmätekniikka uusitaan kokonaisuudessaan, ja jatkossa kylmäkoneiston tuottamaa lauhdelämpöä voidaan hyödyntää osana myymälän lämmitystä.