Laakson sairaalassa on hoidossa lähes 50 koronapotilasta.
Laakson sairaalassa olevien koronapotilaiden määrä on edelleen melko korkealla tasolla, vaikkakin se on ollut laskussa.
Maanantaina hoidettavana oli yhteensä 47 potilasta.
– Määrä on korkea, mutta suunta on lupaava, toteaa Helsingin sairaalan johtajalääkäri Laura Pikkarainen.
Laaksossa hoidettavien iäkkäiden koronapotilaiden määrä oli pitkään yli 60.
– Viimeisen viikon ajan se on ollut noin 50. Tämä on lupaava merkki, kertoo Pikkarainen.
Tapaukset ovat omikronia. Kraken-muunnosta ei Suomessa ole vielä havaittu.
Viime vuoden marraskuussa potilaita oli enimmillään Laaksossa yhtä aikaa 93.
Laakson sairaalassa on auki nyt kolme varsinaista osastoa ja yksi varaosasto, joka avattiin lokakuun alussa, kun potilasmäärä lähti nousuun.
– Tämä toimintapäätös on voimassa tammikuun loppuun. Sitä jatketaan sitten asteittain, mikäli tarvetta on, sanoo Pikkarainen.
Potilaspaikkoja määrää ei ole rajoitettu.
Vuoden 2022 alkupuolella omikronin alkaessa levitä, osastoja oli enimmillään auki kuusi.
Korkeaa sairaalahoidossa olevien iäkkäiden koronapotilaiden määrää selittää Pikkaraisen mukaan se, että koronaa on jälleen enemmän liikkeellä – vaikka huippu ohitettiinkin joulukuussa.
Sairaalahoitoa saavien keski-ikä on 82 vuotta.
– Monet ovat kotihoidon asiakkaita. Se on luonnollista, koska he ovat muutenkin hauraita ja tarvitsevat apua. Ikäihmiset ovat alttiimpia saamaan haittoja lievästäkin viruksesta.
Suurin syy sairaalahoitoon joutumiselle on yleiskunnon heikkeneminen.
Oireet saattavat olla flunssan kaltaisia. Potilasta voi heikottaa, väsyttää, jalat eivät kanna tai on kuumetta.
– Yleiskunnon lasku on se miksi he joutuvat sairaalahoitoon, Pikkarainen jatkaa.
Tulevasta keväästä Pikkarainen ennustaa muutosta parempaan päin.
– Ennustaisin, että keväästä on tulossa helpompi kuin syksy oli. Potilasmäärä alkaa todennäköisesti olla vähenemässä.
Helsingin sairaalan paikoilla Laaksossa hoidetaan ainoastaan ikäihmisiä. Potilaiden keskimääräinen hoitoaika on kaksi viikkoa. Muut koronan vuoksi sairaalahoitoa tarvitsevat hoidetaan HUS-yhtymän erikoissairaanhoidossa.
Helsinki sulki Laakson sairaalan osaston 1 hoitajapulan vuoksi marraskuun alussa, mutta otti sen uudelleen käyttöön reilu viikkoa myöhemmin. Tällä hetkellä hoitajia on jälleen saatu rekrytoitua.
– Käytännössä se tarkoittaa runsasta sijaisten käyttöä ja jatkuvaa rekrytointia.
Helsingin sairaalassa eli Laaksossa, Malmilla ja Suursuolla on yhteensä 626 sairaalapaikkaa. Henkilöstöpulan vuoksi kuusi paikkaa on suljettu.
– Toiminnan kannalta se ei ole merkittävä määrä, Pikkarainen jatkaa.
Herttoniemen koronapotilaiden hoitoa varten avattu varasairaala suljettiin toukokuussa.
Täsmennys 12.1. kello 9.54: Juttuun lisätty osaston numero. Helsinki sulki Laakson sairaalan osaston 1 hoitajapulan vuoksi marraskuun alussa.