Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kannelmäen koulupalon tutkintaa ei enää jatketa – poliisi: epäilty on kuollut

Poliisi on pystynyt selvittämään Kannelmäen peruskouluun uudenvuodenpäivänä kohdistunutta tuhopolttoa ja sen tekotapaa, mutta tapauksen tutkinta on lopetettu.

Esitutkinta ei tule etenemään syyteharkintaan, sillä tutkinnanjohtajan ja rikoskomisario Crista Granrothin mukaan epäilty tekijä on kuollut.

– Olemme pystyneet selvittämän miten palo on lähtenyt ja saaneet selville myös rikoksesta epäillyn henkilöllisyyden. Asian tutkinta poliisissa lopetetaan.

Pelimannintiellä sijaitsevan Kannelmäen peruskoulun yhdessä parakkirakennuksessa syttyi tulipalo sunnuntain eli uudenvuodenpäivän vastaisena yönä.

Poliisi pääsi tekijän jäljille melko pian palon syttymisen jälkeen.

Tämä oli satunnaisesti valikoitunut kohde.

– Se oli rehellisesti hyvää poliisityötä. Olemme pystyneet keräämään erilaisia näytteitä. Alueella on myös valvontatallenteita. Saimme todisteita useasta lähteestä, joten epäily kohdentui tähän yhteen henkilöön.

Kuolemantapauksesta johtuen poliisi ei kerro henkilön sukupuolta, ikää eikä sitä, milloin kuolema tapahtui.

– Kuolinaikaan en ota kantaa. Sitä ei tulipalon kannalta ole syytä tuoda esille, Granroth toteaa, mutta täsmentää kuitenkin, että tulipalo ja henkilön kuolema eivät liity toisiinsa.

– Ne ovat kaksi erillistä asiaa.

Henkilö ei ollut poliisille ennestään tuttu.

Yleisen kouluturvallisuuden nimissä Granroth korostaa, että koululla ja tuhotyön tekijällä ei ollut yhteyttä toisiinsa.

–  Tällä haluamme vähentää mahdollisia huhuja tai ajatuksia, ettei kukaan vanhemmista tai oppilaista ajattelisi, että teolla olisi ollut jotain heihin kohdistuvaa. Tämä oli satunnaisesti valikoitunut kohde.

Pelastuslaitos kertoi Twitterissä alkujaan, että poliisi epäilee tapahtuneessa tuhopolttoa. Rikosnimike täsmentyi myöhemmin törkeäksi vahingonteoksi, koska koulu oli tapahtumahetkellä kiinni, eikä sisällä ollut ihmisiä.

Koulun ikkunan läpi heitettiin uudenvuodenpäivän yönä jotakin palavaa. Yksi luokkahuone tuhoutui lähes täysin.

Kaksikerroksisen koulun paloa oli pelastuslaitoksen mukaan sammuttamassa yhteensä 16 yksikköä.

Lue: "Toivottavasti nyt saadaan kaikki kuntoon" – Kannelmäen sisäilmaongelmaista koulua ryhdytään jälleen korjaamaan, evakko kestää vuoteen 2024