Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tällaisia ovat vessat, jossa kaupungin työntekijä virui kuolleena jopa viikon: "Eikö kaveriporukka yhtään ihmetellyt?"

Joulukuinen kuolemantapaus järkyttää ihmisiä Kaupunkiympäristötalossa Kalasatamassa. Helsingin Uutiset kertoi tiistaina, että yksi työntekijöistä virui wc-kopissa kuolleena jopa viikon ennen kuin hänet löydettiin joulukuun 14. päivä.

Virastotalon ravintolassa oli keskiviikkoaamuna kymmenkunta asiakasta. Osa heistä kävi keskustelua joulukuun tapahtumista ja Helsingin Uutisten julkaisemasta uutisesta.

– Mihin vessaan tässä nyt uskaltaa mennä, wc-käytävällä ollut mies tokaisee.

– Olisihan ne pitänyt tarkistaa, sanoo toinen hyvin vakavana.

Rakennuksen aulassa vastaan tulee 61-vuotias nainen, joka on työskennellyt kaupunkiympäristön toimialalla vuoden ajan.

– Tämä oli hirveä uutinen. Pahalta tuntuu, että olen käynyt syömässä tuossa ravintolassa kun samaan aikaan ihminen on ollut viikon ajan kuolleena viereisessä vessassa, hän sanoo Helsingin Uutisille.

Menehtyneen työntekijän kerrotaan ruokailleen työkavereidensa kanssa ja poistuneen huonovointisena vessaan. Kun hän ei tullut takaisin, työkaverit soittivat kerran hänen peräänsä. 

– Jäin miettimään, eikö kaveriporukka yhtään ihmetellyt, jos oli vielä pahoinvointia. Mutta eihän sitä tiedä, kun ei tunne tilannetta. Voihan olla, että on käyty silloin tällöin yhdessä syömässä ja lähetty eri aikoihin pois. Eihän se ole poikkeuksellista, nainen toteaa.

Tiistain uutisointi on herättänyt paljon keskustelua siitä, millaiseksi työkulttuuri on muuttunut, jos juuri kukaan kysele työkaverin perään. HU:n Kaupunkiympäristötalossa haastattelema nainen pitää esiin noussutta keskustelua hyvin tärkeänä. Hänen yksikössään ollaan kiinnostuneita toisten kuulumisista ja hyvinvoinnista.

–  Olen viihtynyt hyvin. Meillä on hyvä ja kiinteä tiimi, näin ei olisi voinut tapahtua.

Helsingin Uutiset tavoitti kaupunkiympäristön toimialasta vastaavan apulaispormestarin Anni Sinnemäen (vihr.), joka viestitti, että asiaa kommentoi toimialajohtaja Ville Lehmuskoski.

Juttua päivitetty klo 14.19: Lisätty tieto Sinnemäen tavoittamisesta.