Helsingin taidemuseon (HAM) uudeksi johtajaksi on valittu filosofian maisteri Arja Miller.
Miller siirtyi tehtävään Espoon taidemuseo EMMA:n intendentin paikalta.
Kyseessä on viiden vuoden määräaikainen työsuhde, jota voidaan jatkaa toiselle kaudelle. Työ uudessa virassa alkaa 20. maaliskuuta.
Uusi johtaja valittiin, koska Taidemuseon edellinen johtaja Maija Tanninen-Mattila jäi eläkkeelle joulukuun alussa.
Helsingin taidemuseosäätiön hallitus perustelee valintaa Millerin pitkällä ja monipuolisella työkokemuksella.
Miller on työskennellyt uransa aikana useissa museoissa johtotehtävissä, joiden myötä hänelle on kertynyt asiantuntemus muun muassa kuratoinnista ja museoalan työprosesseista.
– Olen innoissani tilaisuudesta kehittää HAM:ista yhä rohkeampi, vahvempi ja vastuullisempi museo yhdessä osaavan henkilökunnan kanssa. Unelmissani HAM on uutta luova yhteisö, jossa taiteilijoiden näkemyksellisyys ja moninaiset yleisöt kohtaavat toisensa, Miller toteaa tiedotteessa.
Taidemuseosäätiön hallituksen puheenjohtaja Kai Huotari kiittelee tiedotteessa Millerin erinomaisia verkostoja museoalan toimijoihin Suomessa ja ulkomailla.
– Uransa aikana Arja on osoittanut kykynsä kehittyä johtajana sekä kehittää organisaatiota, jossa työskentelee.
Helsingin taidemuseon toiminta ja henkilöstö siirtyivät säätiöön tämän vuoden alussa. Säätiöimisen myötä HAM:ista tuli kaupungin tytäryhteisö, jota rahoitetaan kulttuurin laitosavustuksilla.