Joskus ajattelin, että olisi helpompaa, jos olisi vaikkapa syöpä, kipukroonikko sanoo.
Loppusyksystä 2015 Teija Ritvanen heräsi siihen, että rintaa puristi ja toinen käsi oli puutunut. Hän pohti hetken aikaa, oliko kyseessä paniikki- vai sydänkohtaus ja suuntasi aamulla lääkäriin.
Viimeistään tuolloin Ritvanen ymmärsi, että jotain on pielessä.
Noin viisi vuotta aiemmin kroppa oli koittanut kertoa jotain. Rakkaita liikunta- ja tanssiharrastuksia oli ollut pakko jättää, koska pace-tunti pisti pään pyörälle ja balletone jumitti koko rangan.
– Aluksi kivut liittyivät kaularangan pullistumaan. Oli päänsärkyä, aivosumua ja silmän takana tuntui painetta, Ritvanen kertoo.
Paluuta vanhoihin optisen myyjän tai sisustusmyyjän töihin ei kipujen vuoksi ollut. Elämä ikään kuin pysähtyi kahdeksi vuodeksi.
– Ammatillinen itsetuntoni romahti, kun en uupumisen vuoksi päässytkään eteenpäin elämässäni, Ritvanen muistelee.
– Itse sanon, että olisi kuin pause-näppäin olisi painettu pohjaan hetkeksi elämässäni.
Uutta ammatillista suuntaa oli alettava hakea haastavassa tilanteessa.
– Kauhukseni huomasin, että olen samoilla työmarkkinoilla kuin terveet. Oman osaamisen myyminen olisi itselleni hankalaa, vaikka olisin täysin terve.
Ritvanen juoksi yksityisillä lääkäreillä, reumatologilla ja magneettikuvissa. Kivut olivat kroonistuneet, mutta diagnoosi puuttui. Apu jäi pirstaleiseksi ja näkymä hoitopolulla etenemiseksi puuttui.
Ritvanen tunsi olonsa väliinputoajaksi. Osatyökyvyttömyyseläkettä ei myönnetty, vaikka jaksaminen ei riittänyt täysiin tunteihin.
– Joskus ajattelin, että olisi helpompaa, jos olisi vaikkapa syöpä. Silloin paranisi tai kuolisi ja kaikki ymmärtäisivät tilanteen, Ritvanen avaa silloista ahdinkoaan.
– En kuitenkaan enää ajattele samoin.
Jorvin fysiatrian poliklinikalta saadut diagnoosit helpottivat mielen kannalta, vaikka kaikkien oireiden syistä ei edelleenkään ole varmuutta.
– Tilanne on monen tekijän summa. Esimerkiksi kaularangassa ja lannerangassa on todettu nikamamuutoksia, joista aiheutuu ryhtivirhettä ja koko kropan jatkuvia lihasjännityksiä.
2017 Ritvanen pääsi työeläkeyhtiön myöntämään ammatilliseen kuntoutukseen ja haki työkokeiluun Suomen Kipuun, jonka vertaistukipuhelimesta hän oli itsekin saanut apua pahimpina hetkinä. Ritvanen kertoo yhdistyksestä saamansa tuen vaikuttaneen merkittävästi siihen, että hän ylipäätään jaksoi taistella eteen päin.
Työelämän uusi suunta löytyi niin ikään järjestöpuolelta Suomen CP-liitosta.
– Korona-aika on tehnyt hyvää, kun olen voinut tehdä töitä etänä. Jokapäiväisten työmatkojen poisjäänti on vapauttanut voimavaroja.
Suomen kivussa hän jatkaa vapaaehtoistyötä vertaisohjaajana. Hän on muun muassa ollut ideoimassa Teamsin kautta järjestettävää kipukroonikoille suunnattua pilatesta.
Ritvanen kertoo hakeneensa koko elämänsä ajan kultaista keskitietä innostuksen ja jaksamisen suhteen. Kivut ovat pakottaneet vähentämään suorittamista ja elämään hetkessä, ottamaan rennosti ja rajaamaan menoja.
Päivät alkavat venytellen ja yön aikana jäykistynyttä kroppaa herätellen kauratyynyn, piikkimaton, laserlaitteen ja tennispallojen avulla. Tanssiharrastus jatkuu olohuoneessa videoiden tahtiin. Kroppa kestää, kun kotona voi pitää taukoja ja jättää rankimmat osiot väliin.
Satunnaiset käynnit osteopaatilla palauttavat hymyn kasvoille. Pahimpina päivinä auttavat relaksantit, tulehduskipulääkkeet ja lepo.
– Onneksi olen löytänyt mielekkään ja innostavan työn. Työnsaanti on täydellinen onnenpotku, kun kuuntelee muiden kipukroonikoiden tarinoita. Pitää olla rahaa, että voit hoitaa itseäsi, Ritvanen sanoo.
– Aion pitää myös mielen sellaisena, etten uuvu. Puran kaikki tunteet enkä enää häpeä juuri mitään.