Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Ruosteinen rötiskö" ilmestyi luksustalon ikkunoiden alle Kalasatamassa – raivo repesi

Merenrantaan tiistaina tuotu grillikioski on saanut murskaavan vastaanoton monelta Kalasataman asukkaalta. Grilli sijaitsee Redin takana lähellä Kulosaaren siltaa. Vieressä on lukuisia Kalasataman luksustaloja, kuten Harjuskortteli ja Portus.

Tässä on Helsingin parhaaksi valittu hampurilaisravintola – Dean, 30, ja Tomi, 58, juhlivat ylivoimaista voittoa Kalasatamassa

Vaikka grillin työmaa on kesken, asukkaat pelkäävät sen pilaavan Kalasataman ulkonäön. Asiasta on käyty tulikivenkatkuista keskustelua muun muassa Kalasataman Facebook-ryhmässä.

Helsingin Uutisiin yhteyttä ottanut naapuri kertoo olevansa näkemästään järkyttynyt ja kuvailee ikkunan alle ilmestynyttä rakennusta "ruosteiseksi grillirötisköksi". Hän ihmettelee, miten rakennus on tuotu edustavalle alueelle, jossa esimerkiksi opiskelijat tutustuvat kaupunkisuunnitteluun.

– Todellinen silmänilo, nainen sanoo sarkastisesti.

Grillin tulo on herättänyt asukkaissa myös paljon myönteisiä ajatuksia. Erityisesti viestipalvelu Jodelissa on iloittu siitä, että Kalasatamasta on mahdollisuus saada jatkossa myös perinteistä grilliruokaa, kuten makkaraperunoita.

HU:n selvitys: Kalasataman Majakassa isoja ongelmia – taloyhtiö pidätti rakennusyhtiön 8 miljoonan euron vakuuden

Hampuris-, BR1- ja Fif Burger -nimillä tunnettu grilli toimi viime syksyyn asti Kyläsaaressa, josta kaupunki hääti sen raitiotien rakentamisen alta. Tämän jälkeen kaupunki osoitti uuden paikan Kalasatamasta. Rakennuksen siirtäminen kesti kuitenkin useita kuukausia odotettua pidempään.

Kaupungin mukaan rakennuksen ulkonäölle ei ole asetettu uusia ehtoja.

– Lisäehtojen asettaminen olisi voinut viivästyttää siirtoa entisestään ja aiheuttaa kaupungille lisäkuluja myöhästyttämällä raitiotietyömaata. Kyseessä on väliaikainen siirto, koska grilli ei voinut jäädä entiseen paikkaan. Grilli ei jää siihen pysyvästi. Vieressä on työmaatukikohta, joten ei paikka edustavalta näytä nytkään, kertoo Helsingin kaupungin kiinteistöasiamies Tuomas Heikkilä.

Järeä tolppa keskellä makuuhuonetta ihmetyttää – SRV puolustaa 27-kerroksisen tornitalon suunnittelua: "Pilarien sijainnit asunnoissa on tarkkaan harkittu"

Grilli on alueella, johon rakennetaan lähivuosina uusia liike- ja toimistotaloja. Varauksia rakennuksista ei ole kuitenkaan vielä tehty.

– On selvää, että grilliyrittäjä joutuu väistymään alueelta, kun tontti otetaan asemakaavan mukaiseen käyttöön, Heikkilä kertoo.

Suurien parkkipaikkojen vuoksi Kyläsaaren grilli oli erityisesti raskaan liikenteen kuskien suosiossa. Asukkaan mielestä grilli on nyt liikenteellisesti liian ahtaassa paikassa.

– Se on hirveä paikka. Bussi 59 bussi menee sillä kohdalla poikkeusreitillä. Kaksi autoa ei mahdu kulkemaan siitä yhtä aikaa, vaan vastaantulevat joutuvat seisomaan paikallaan. Lapset kulkevat alueella päiväkotiin ja kouluun, asukas sanoo.

Heikkilä ei usko, että alueella tullaan näkemään "autorallia".

– Yrittäjän mukaan kyse ei ole autogrillistä. Grillillä ei ole parkkipaikkaa.

Fif Burgerin toimitusjohtaja Bahman Omar kertoi Helsingin Uutisille tiistaina, että grilli tullaan "remontoimaan hienoksi". HU:n tietojen mukaan grillin päälle on suunnitteilla alueen muuhun tyyliin paremmin istuva ulkokuori.

HU ei keskiviikkona tavoittanut yrittäjää kommentoimaan asukkaiden reaktioita.

Grilli ja huoltoasema häädettiin Helsingissä – toinen sai yllättäen jatkaa: "Kaupunki saneli kantansa selkeästi"

Perinteisten grillien häätö jatkuu Helsingissä: "Tieto tuli yllättäen" –  nämä firmat jäävät uuden raitiotien alle

Tässä on Helsingin parhaaksi valittu hampurilaisravintola – Dean, 30, ja Tomi, 58, juhlivat ylivoimaista voittoa Kalasatamassa

"Taivaallisen hyvää ruokaa!" Tässä on Helsingin paras italialainen ravintola – poliisien suosimalle paikalle äänivyöry

Neljäs Redin tornitalo harjakorkeudessa, asuntojen keskikoko 40,5 neliötä – Tältä näyttää kohun nostattanut pyöreä pilari