Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

HU:n selvitys: Kalasataman Majakassa isoja ongelmia – taloyhtiö pidätti rakennusyhtiön 8 miljoonan euron vakuuden

Kalasataman ensimmäisen tornitalon, vuonna 2019 valmistuneen Majakan julkisivuja ei vieläkään ole hyväksytty kaupungin rakennusvalvonnassa. Asia ilmenee Helsingin Uutisten haltuunsa saamista virallisista asiakirjoista.

– Kyllä pitää paikkansa, keskeneräistä ei voida hyväksyä. Siellä on asioita, jotka tulivat ilmi jo rakennuksen toteutuksen aikana, mitkä pitää korjata, ja joiden korjaus on kesken, kertoo Helsingin kaupungin rakennustarkastusinsinööri Aimo Nousiainen.

Rakennus on hyväksytty muilta osin. Asukkaat muuttivat taloon marraskuussa 2019.

– Julkisivuissa ilmeni lämpölaajenemisongelmia. Tästä tehtiin laaja selvitys ja ulkopuolisen tutkimuslaitoksen testaustutkimus. Näiden pohjalta määriteltiin, mitä kaikkea pitää korjata, ettei jatkossa rikkoutumisia pääse syntymään.

Lämpölaajeneminen aiheutti julkisivulasien rikkoutumisia.

Nousiainen muistuttaa, että 134 metriä korkean rakennuksen korjaaminen on haastavaa.

– Selvää on, että kun kymmenien metrien korkeudessa työskennellään, niin korjaaminen ei ole yksinkertaista. Säänhaltija sen pitkälle määrää, koska voi korjauksia edes tehdä. Sinne joutuu menemään kelkalla irrottamaan suuria lasisia julkisivuelementtejä ja viemään uutta tilalle.

Nousiainen toteaa, että rakennusvalvonta ei ota kantaa siihen, kauanko jonkin kohteen loppuunsaattamisessa saa kestää.

– Se kestää sen mikä se kestää. Me emme aseta aikamääreitä sille, missä ajassa jokin rakennus pitää saada valmiiksi.

Majakan asukas kertoo HU:lle asuneensa talossa vuodesta 2019. Hänen mukaansa osakkeenomistajilla ja talon rakentaneella SRV:llä on hyvin eriävät näkemykset tilanteesta.

Taloyhtiö päätti viime vuoden yhtiökokouksessa pidättää rakentamisaikaisen vakuuden, yli 8 miljoonaa euroa, siihen saakka, kunnes julkisivu on korjattu asianmukaiseksi. SRV:n mukaan pidätetyn vakuuden arvo on täysin ylimitoitettu suhteessa jäljellä olevien korjaustöiden arvoon.

– Majakalla ei ole oikeutta pidättää vakuutta varmuuden vuoksi, vaan asiassa tulee noudattaa asuntokauppalakia, SRV vastaa omassa kirjelmässään taloyhtiölle.

Helsingin Uutisille SRV:ltä kommentoidaan, että asia yritetään ratkaista yhteisymmärryksessä taloyhtiön kanssa.

– Asia pyritään ratkaisemaan sovintoneuvotteluissa. Neuvottelut ovat käynnissä ja ne ovat luottamuksellisia, kertoo SRV:n tornirakentamisen yksikönjohtaja Kai Remmler.

Rakennuksen vuositarkastuksessa havaittuja puutteita on SRV:n taloyhtiölle toimittaman vastauksen mukaan korjattu aktiivisesti. Erillisenä asiana jo rakentamisvaiheessa havaittiin julkisivuvika, jonka korjaamista muun muassa sääolot ovat hidastaneet.

– Työn alla ovat julkisivuelementtien korjaukset sekä normaalit vuosikorjaukseen kuuluvat työt, Remmler toteaa HU:lle.

Hänen mukaansa yksittäisissä julkisivuelementtien laseissa on ollut laatuvirheitä, jotka ovat aiheuttaneet säröytymistä.

– Tämä ei kuitenkaan aiheuta turvallisuusvaaraa, eikä vaikuta elementtien teknisiin ominaisuuksiin. Luonnollisesti kuitenkin korjaamme nämä virheet. Korjattavat lasit ovat julkisivuelementtien umpinaisen osan sisällä, eivät ulkopinnassa.

Taloyhtiö on toivonut ratkaisua kiistaan myös Kuluttajariitalautakunnalta. Lautakunta kuitenkin ilmoitti viime keväänä, ettei se ota tapausta käsiteltäväkseen, koska se on poikkeuksellisen laaja ja monimutkainen, ja veisi kohtuuttomasti työaikaa.

Asukkaan mielestä Majakassa on asumisen laatuun vaikuttavia ongelmia.

– Olemme havainneet niitä itse, sekä kuulleet niistä useilta naapureiltamme.

Asukas kertoo, että esimerkiksi julkisivuelementit paukahtelevat, eivätkä muutenkaan eristä melua hyvin.

– Paukahduksia voi esiintyä esimerkiksi kesällä aamuviideltä kun aurinko nousee. Ääni kuuluu selkeästi sisälle.

Remmlerin mukaan ääntä voi aiheuttaa se, että alumiinijärjestelmäseinät elävät enemmän lämpötilavaihteluista ja korkean rakennuksen rakenteet myötäilevät enemmän tuulta.

Äänieristyksessä ei Remmlerin mukaan ole havaittu poikkeamia.

Asunnoissa on asukkaan mukaan myös suuria lämpötilanvaihteluita ja esimerkiksi talvella jotkin asunnot ovat lämmenneet niin, että asukkaat ovat pitäneet ikkunoita auki.

– Asunnoissa on ilma- ja vesivuotoja julkisivun osalta ja myös parvekeovissa on vuotoja.

Asukas huomauttaa, että Majakassa parvekeovia on useimmissa asunnoissa kaksi, kun taas Majakan jälkeisissä tornitaloissa yksi ja uusimpaan rakenteilla olevaan torniin niitä ei tule lainkaan. Majakan parvekkeet ovat niin kutsuttuja viherhuoneita.

Remmler kertoo, että asuntojen parvekeovien ja ikkunoiden säätöjä on tarkennettu vastaamaan "rakennuksen korkeuden mukanaan tuomia olosuhteita".

– Rakennuksen lämmitys- ja viilennysjärjestelmää on säädetty vuositakuukorjausten yhteydessä ja sen osalta ollaan tällä hetkellä seurantavaiheessa. Hellejaksojen aikana olemme saaneet jonkin verran palautetta asuntojen lämpötiloista.

Remmler toteaa, että kun asunnoissa on isot ikkunat, on tärkeää muistaa käyttää sälekaihtimia.

Asukkaan mukaan asuntoa Majakasta ostamassa olleille luvattiin jo rakentamisvaiheessa vuonna 2018, että julkisivuelementit korjataan, ennen kuin talo valmistuu.

– Kuitenkin tammikuussa 2023 ongelmia edelleen on.

– Tavoitteemme on saada korjaustoimenpiteet suoritetuksi mahdollisimman nopeasti, mutta huolellisuus edellä ja asukkaita mahdollisimman vähän häiriten, SRV:n Remmler vastaa.

Hän muistuttaa, että Majakka vastaa kooltaan noin kuutta normaalikokoista taloyhtiötä, millä on vaikutuksensa aikatauluihin.