Maj-Britt, 77, matkustaa metrossa täysin eri tyylillä kuin muut ja antaa sen näkyä – "Tämä on kannanotto"

77-vuotiaan Maj-Britt Peranderin poikkeuksellinen matkustustyyli näkyy jo kauas laiturille. Kun lähes kaikki muut metrossa istuvat selaavat älypuhelintaan, Perander pitää kädessään pokkaria.

– Tämä on periaatteessa kannanotto. Kirja tulee aina ennen puhelinta.

Perander ei käytä julkisessa liikenteessä puhelinta juuri koskaan.

– Kun luen metrossa kirjaa, aika ei mene hukkaan. Yleensä minulla on aina kirja mukana, mutta voihan sitä joskus muita ihmisiäkin katsella, Kulosaareen matkannut nainen sanoi.

Uli Emmesberg, 61, nostaa keltaisen kirjan kasvojensa korkeudelle.

– Minulla on joukkoliikenteessä kirja aina mukana. Olemme viimeinen sukupolvi, jolle kirja on näin tärkeä.

Saksalainen Emmesberg toivoo, ettei kirjan nimeä mainita lehtijutussa sen uskonnollisen aiheen vuoksi.

– Luen paljon myös romaaneja ja taidekirjoja. Metro on täydellinen paikka lukea kirjaa, koska kyyti on tasaisempaa kuin bussissa. Kirjat imaisevat minut sisäänsä niin, että oikealle asemalle jäämisen kanssa pitää olla tarkkana.

Herttoniemessä asuva Sina Seyfi, 28, sanoo että hän lukee metrossa kirjaa jopa nopeammin kuin kotona.

Voin olla olla hetken poissa omissa ajatuksissa.

– Ennätän lukea matkalla Aalto-yliopistolle kymmenisen sivua. Metrossa kaikki keskittyminen kohdistuu kirjaan. Täällä on erinomainen valo ja tasainen kyyti.

Tutkijana työskentelevällä Seyfillä on käsissään taloustiedettä käsittelevä kirja.

– Luen myös romaaneja. Lukeminen on parasta ajankäyttöä. Käytän metrossa puhelinta vain silloin, jos pitää sopia jostain tapaamisesta.

25-vuotias Iida Niemi kehuu keskittymiskykyään.

– Pystyn opiskelemaan metrossa hyvin, sanoo nuottivihkoon muistiinpanoja tekevä Sibelius-akatemian opiskelija.

Puhelimen selaamiseen Niemi ei aikaansa joukkoliikenteessä yleensä käytä. Hän sanoo, että lyhytkin hetki ilman puhelinta rentouttaa kiireisen aikataulun keskellä.

– Voin olla olla hetken poissa omissa ajatuksissa. Usein vain katselen ja oleskelen.

Eero Myllyniemi, 37, on napannut viereiseltä penkiltä Helsingin Uutisten numeron.

– Yleensä luen uutisia puhelimesta, mutta tuossa sattui olemaan lehti, Myllyniemi kertoo.

Mitä ajattelee ihminen, joka ei metrossa lue kirjaa tai käytä älypuhelinta?

Vuosaarelainen Olga, 63, kertoo pärjäävänsä matkan hyvin ilman erityistä tekemistä.

– Minulla on sellainen vanha näppäinpuhelin, josta ei voisi edes lukea uutisia. Lapset pitävät minua sen vuoksi ihan dinosauruksena. Olen varmaan erikoinen tapaus. Luen metrossa paikallislehteä, jos löydän tuoreen numeron.

Kirjojen ja lehtien lukeminen ei ollut metrossa niin harvinaista, kuin voisi luulla. Keskimäärin joka toisessa vuorossa oli ainakin yksi painomustetta tiiraava silmäpari.

Helsingin Uutisten toimittaja kohtasi vajaan tunnin aikana puolenkymmentä kirjan lukijaa. Kirjojen kieli oli silmiinpistävää. Suurin osa kirjojen lukijoista oli ulkomaalaisia, eikä yksikään haastatelluista lukenut suomeksi kirjoitettua kirjaa. Yleisin kieli oli englanti. Maj-Brittin Peranderin kirja oli Mandy Robothamin ruotsiksi käännetty Führerns barnmorska.

Irakista kotoisin oleva Sina Seyfi on työskennellyt Suomessa kahden vuoden ajan. Kieliopinnoista huolimatta hän ei pysty lukemaan vielä kirjoja suomeksi.

– Aion tutustua suomalaisiin kirjailijoihin sitten, kun pystyn lukemaan niitä alkuperäisellä kielellä, ilman käännöstä.

Uli Emmesberg on lukenut saksaksi käännetyn Kjell Westön Missä kuljimme kerran, joka kertoo 1900-luvun alun Helsingistä

– Se oli hyvää jatkoa taiteilija Ellen Thesleffiä käsitellee teokselle.

Himolukija Riitta, 57, osallistuu haasteeseen, joka tuo harrastukseen uutta potkua – tunnustaa nyt mitkä 2 kirjaa jätti kesken