Helsinki keräsi viime vuonna veroja hieman yli kolme miljardia euroa. Se on 79 miljoonaa enemmän kuin talousarviossa oletettiin. Kunnallisverokertymä kasvoi 7,4 prosenttia vuodesta 2021.
Taustalla on parantunut työllisyys. Tehtyjen työtuntien määrä kasvoi Helsingissä 4 prosentilla edellisvuodesta.
Helsingin kaupungin alustavan tilinpäätöksen mukaan vuosikate oli 733 miljoonaa euroa. Kate on siten 336 miljoonaa euroa talousarviota parempi jääden kuitenkin hieman edellisvuoden tasosta. Vuosikate tarkoittaa tulorahoitusta, joka jää käytettäväksi investointeihin ja lainojen lyhennyksiin palvelujen rahoittamisen jälkeen.
Uutta lainaa kaupunki nosti 115 miljoonaa euroa. Lainakanta vuoden 2022 lopussa oli 951 miljoonaa euroa, eli se kasvoi 38 miljoonaa euroa vuodesta 2021. Asukasta kohti lainaa oli 1 430 euroa.
Venäjän hyökkäyssotaa pakenevien ukrainalaisten palveluista muodostui noin 5 miljoonan euron lisämenot vuonna 2022.
Koronakuluista valtion avustukset kattoivat 75 prosenttia. Kattamattomia kuluja jäi noin 24 miljoonaa euroa.
Helsingin tilinpäätökseen 2022 kirjautuva investointitaso ei ole vertailukelpoinen edellisvuosiin HKL:n yhtiöittämisestä johtuen. Kaupungin ja liikelaitosten investointimenot olivat 1 032 miljoonaa euroa. Kun yhtiöittäminen huomioidaan, on taso vertailukelpoisesti 767 miljoonaa euroa, mikä on 107 miljoonaa alle talousarvion. Rakennuskustannusten ja tarjoushintojen nousu siirsivät investointien toteutuksia tulevalle vuodelle.
Kaupunginhallitus käsittelee tilinpäätöstä 20. maaliskuuta.
Oikaisu 8.2. klo 11.54: Helsingin kaupunki korjasi lähettämiään tietoja.Vuosikate oli 733 miljoonaa, ei 773 miljoonaa euroa,