Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Henrin, 28, leffailta meni pilalle Finnkinossa, pyysi yhtä asiaa – "Näytettiin keskisormea"

Puhelimen kirkkaat välähdykset ovat pilanneet 28-vuotiaalta Henriltä usean elokuvateatteri-illan Helsingissä. Hän on tuohtunut tavasta, jolla etenkin nuoret käyttävät puhelintaan näytösten aikana Finnkinon saleissa.

– Sivusilmällä näkyvä heijastus on kettumainen juttu, eikä ongelma rajoitu vain nopeaan kellonajan katsomiseen. Puhelimella kirjoitellaan viestejä kuin omassa olohuoneessa. Kerran samalla rivillä istui kolmen nuoremman naisen porukka, jotka käyttivät puhelinta ja valot välkkyivät. Koin olevani häiritty. Olen huomauttanut asiasta, mutta olen saanut vain halveksuvia katseita. Keskisormeakin on näytetty.

Kerran Henri otti asian puheeksi Finnkinon vahtimestarin kanssa Kinopalatsissa.

– Purin tuntojani sunnuntain myöhäisnäytöksen jälkeen. Hän sanoi, että kyseessä on kasvava ongelma, joka kertoo ihmisten keskittymiskyvyn puutteesta.

Ilmiö tunnistetaan Finnkinossa, mutta sitä ei pidetä ”kauhean merkittävänä”.

– Henkilökunnan mukaan näin tapahtuu silloin tällöin. Ongelma ei ole iso, sanoo Finnkinon myyntijohtaja Hannele Wolf-Mannila.

Poikkeuksena hän mainitsee viime kesänä esitetyn Kätyrit: Grun tarinan. Elokuvaan liittyi Tiktok-ilmiö, jossa katsojat kuvasivat itseään salissa.

– Tilanteisiin pyritään puuttumaan, jotta kaikilla on miellyttävä elokuvakokemus. Ennen elokuvaa näytämme käytösvideon. Siinä pyydetään laittamaan puhelin äänettömälle ja kassiin. Osassa elokuvia on henkilökunnan pitämä salipuhe, jossa asiasta mainitaan. Suurimmaksi osaksi suomalaiset ovat hyvin käyttäytyviä elokuvakatsojia, Wolf-Mannila toteaa.

Triplassa ja Redissä toimivasta Bio Rexistä kerrotaan, että palautetta kännyköistä tulee noin kerran kuukaudessa.

– Kännykät eivät kuulu käteen näytöksen aikana. Salissa keskitytään elokuvaan, eikä snäppäämiseen. Muita katsojia täytyy kunnioittaa, sanoo toimitusjohtaja Aku Jaakkola.

Helsingin Uutiset kertoi vuonna 2020, että häiriökäyttäytyminen ja huumeiden käyttö on lisääntynyt Helsingin elokuvateattereissa.

–  Elokuviin tulo ei ole enää pelkästään leffankatselua, vaan ystäväporukassa keskustelua ja tarjoilusta nauttimista, Finnkinon ketjujohtaja Ismo Määttä sanoi tuolloin.