Palvelualojen ammattiliiton (Pam) hallitus on myöhään sunnuntai-iltana hyväksynyt Kaupan liiton kanssa saavutetun työehtosopimusratkaisun kaupan alalle.
Tämä merkitsee sitä, että kaikki ilmoitetut työtaistelut peruuntuvat syntyneen sopimuksen johdosta. Asiasta kertoo Pam tiedotteessaan.
Torstaina alkaneen lakon piirissä oli kaikkiaan 185 kaupan alan toimipaikkaa, joissa työskentelee noin 20 000 työntekijää.
Kokoaikaisten työntekijöiden henkilökohtaisia palkkoja korotetaan 165 euroa kuukaudessa, josta ensimmäisen vuoden korotus on 105 euroa (0,66 euroa/tunti) ja toisen vuoden korotus on 60 euroa (0,38 euroa/tunti).
Taulukkopalkkoja korotetaan 6,02 prosenttia, joista ensimmäisen vuoden korotus on 3,88 prosenttia ja toisen vuoden 2,14 prosenttia. Ensimmäisen vuoden korotus tulee voimaan 1. kesäkuuta 2023 alkaen ja toisen vuoden korotus 1. kesäkuuta 2024 alkaen.
Kertaerä, joka kokoaikaiselle työntekijälle on 400 euroa, maksetaan huhtikuun 2023 palkanmaksun yhteydessä. Kertaerä voidaan maksaa myös kahdessa osassa.
Sopimus sisältää myös parannuksia perhevapaiden ajan palkanmaksuun, eli ei-synnyttävän vanhemman palkallinen perhevapaa pitenee nykyisestä 6 päivästä 36 päivään.
Sopimuksessa sovittiin myös toimihenkilöiden ja logistiikan työntekijöiden palkkausjärjestelmän uudistuksesta. Samalla sovittiin myyjien taulukkopalkkojen korjauksista.
Lisäksi nykyiset kielilisämääräykset poistuvat ja 1. helmikuuta 2023 voimassa olevat kielilisät siirretään osaksi työntekijän kokonaispalkkaa.