Mäkelänkadulla on ollut ruuhkia sekä aamuisin että iltaisin. Alueella rakennetaan syksyyn asti.
Mäkelänkadulla on saatu parin viime viikon aikana esimakua vuosien 2025–2026 jättiremontista.
Mäkelänrinteen uintikeskuksella oleva työmaa jymäytti liikenteen helmikuun alun aamuna jo K-supermarket Mustanpekan kohdalla Tuusulanväylällä, kertoo jonossa seissyt Miikka Niiranen. Reilun kahden kilometrin matka kesti puoli tuntia.
Niiranen, 38, sanoo, että liikenne takkusi, koska tietyömaan takia kaksi etelään menevää kaistaa oli suljettu. Tie kapeni yksikaistaiseksi vähän ennen Radanrakentajantietä ja palautui kolmikaistaiseksi sen jälkeen.
– Siinä on myös julkinen liikenne ihan jumissa, kun kolmesta kaistasta tulee yksi yhdessä kohtaa. Se hidastaa liikennettä merkittävästi, Niiranen sanoo.
Ruuhkassa seisomisen jälkeen Niiranen on kulkenut aamuisin töihin Länsi-Pakilasta Hämeenlinnanväylän kautta. Kiertoreitti on lisännyt matka-aikaa jokusella minuutilla.
Iltaisin hän on ajanut kotiin Mäkelänkatua, koska tietyö ei vaikuta pohjoisen suuntaan. Hän on huomannut, että keskustaan menevä liikenne on seisonut myös iltaisin ainakin neljän viiden aikaan. Yhtenä iltana jonossa oli jopa kymmenen bussia.
– Aina, kun olen mennyt siitä kohdasta ohi, toiseen suuntaan on ollut iso ruuhka. Ei ihan Mustallepekalle asti, mutta Koskelantien risteykseen.
Niiranen myös ihmettelee, että tietyö on kestänyt melko pitkään.
– Luulisi, että töitä tehtäisiin yötä päivää, kun Mäkelänkatu on aika kriittinen väylä.
Rakennuskonserni GRK:n raitiotiehankkeen Mäkelänkadun osuudesta vastaava päällikkö Jussi Loikkanen kertoo, että kaistojen sulkemisen syynä on ollut hulevesilinjojen rakentaminen ja kaapelinsuojaputkistojen uusiminen. Rakennustyöt liittyvät Kalasatamasta Pasilaan kulkevan raitiovaunulinjan rakentamiseen.

Uudet liikennejärjestelyt tehtiin 1. päivä helmikuuta. Loikkasen mukaan etelään suuntautuva liikenne muuttuu Mäkelänrinteen kohdalla kaksikaistaiseksi muutaman viikon kuluttua. Rakennustyöt jatkuvat alueella syksyyn asti, mutta jatkossa keskustan suuntaan pidetään kaksi kaistaa auki.
– Välillä joudumme ottamaan yhden pohjoiseen päin menevän kaistan pois käytöstä ja ohjaamaan sinne yhden etelään suuntautuvan, Loikkanen sanoo.
Loikkasen mukaan aamuruuhkat ovat helpottaneet ensimmäisen päivän jälkeen. Hän arvelee, että ihmiset ovat siirtyneet käyttämään vaihtoehtoisia reittejä.
– Aamuisin Mäkelänkadulla on edelleen ruuhkaa, muttei niin pahoja. Kyllä vielä seisomista tulee.
Ruuhkat ajoittuvat hänen mukaansa arkiaamuisin kello 8–10:een ja iltaisin kolmen ja puoli viiden välille. Muuten liikenne kulkee kohtuullisen hyvin.

Hulevesilinjoja ei olisi pystytty tekemään Loikkasen mukaan ilman kahden kaistan sulkemista, koska syvien linjojen kaivaminen vaatii tilaa. Työt tehdään hänen mukaansa mahdollisimman nopeasti.
Välillä rakennustyömaalla ei tehdä varsinaisia rakennustöitä, koska hulevesiputkien alle valettavan teräsbetoniarinan pitää kuivua. Siihen menee joitain päiviä.
Mäkelänkadulla tehdään iso katuremontti vuosina 2025–2026. Siinä nykyisin kolmekaistainen Mäkelänkatu muutetaan kaksikaistaiseksi kaduksi, joista toinen kaista on varattu joukkoliikenteelle. Kumpaankin suuntaan tulee pyörätie.
Miikka Niirasen mielestä nykyisellä Mäkelänkadulla on riittävästi tilaa jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Hän arvelee, että ruuhkat lisääntyvät, kun yksi kaista suuntaansa poistetaan.