Kulosaaren Alepaa piinaa erikoinen ongelma, joka sai kaupan myyjän kirjoittamaan vetoomuksen kaupunginosan Facebook-ryhmään.
Postauksessaan myyjä pyysi, etteivät asiakkaat ostaisi kaupan edessä päivystäville kerjäläisille vaippapaketteja.
Kerjäjäiset ovat myyjän mukaan tulleet myöhemmin kuitin kanssa palauttamaan vaippoja ja pyytämään niistä rahaa.
Julkaisu on sittemmin poistettu Facebookista, mutta Helsingin Uutiset tavoitti myyjän.
– Vaikka nämä ihmiset ovat vähävaraisia ja joutuvat kerjäämään rahaa, niin tämä menee jo huijaamisen puolelle, nainen toteaa HU:lle.
– Välillä he saattavat seistä kaupan ulkopuolella useita tunteja. Tämä on huijaamista ja menee oikeustajuni yli.
Myyjä kertoo, ettei ole ollut kassalla kun vaippoja palautetaan, mutta sanoo, että uusin tapaus sattui viime viikonloppuna.
– Asiakas tuli kollegan kassalle. Myyjä oli ollut vasta muutaman viikon talossa, joten hän pyysi korvanapin kautta minua tulemaan paikalle.
Kassalla seisoi pariskunta, joka oli hetkeä aikaisemmin tullut kauppaan vaippapaketin heille ostaneen henkilön kanssa. Pariskunnalla oli mukanaan kaksi Pampers-pakettia ja kuitti.
– Sanoin pariskunnalle, että emme ota vaippapakettia vastaan. Palautamme rahat ainoastaan ostajan tilille.
HU:n haastattelema myyjä poistui kassalta jatkamaan omia töitään.
– He jäivät vielä kassalle ja kertoivat, että tarvitsevat rahaa, koska pitäisi päästä Turkuun.
Myyjä uskoo, että mikäli kerjäläiset olisivat pyytäneet ohikulkijoilta rahaa suoraan matkaansa varten, he olisivat sitä varmasti saaneet.
Myyjän mukaan vaippojen palauttaminen alkoi arviolta vuoden 2020 alussa. Osa rahaa kerjäävistä henkilöistä kaupan edesä on kasvotuttuja, osa tuntemattomia. Palautusyrityksiä tapahtuu ehkä kerran kuukaudessa.
Aluksi kauppa palautti vaippapaketteja vastaan rahoja takaisin, koska pakkaus oli ehjä ja tuote myyntikuntoinen. Viime vuoden puolella myymälässä tehtiin päätös, ettei rahoja enää palauteta.
Myyjä pohtii, tapahtuuko vastaavia palautuksia Helsingissä muuallakin.
– Voisin kuvitella, että emme ole ainoita. Samoja kerjäläisiä on pitkin Itä-Helsinkiä. Jos he kiertävät vaikka metroradan varren kauppoja ja pyytävät rahaa kahdesta Pampers-paketista, niin aletaan päivittäistasolla puhua jo aika isoista summista.
Yhden vaippapaketin hinta on noin 13 euroa.
Alepan ketjujohtaja Mika Heikkinen kommentoi Helsingin Uutisille, ettei kyseinen ilmiö ole noussut laajamittaisesti esille.
– Meidän tiedossamme ei ole, että tällaista toimintaa tapahtuisi laajemmin.