Sähköpotkulaudat ovat Helsingin kantakaupungissa jo lähes kaksi kertaa suositumpi liikkumismuoto kuin taksit.
Asia käy ilmi Helsingin kaupunkiympäristön teettämästä raportista. Selvitys tehtiin syyskuun ja lokakuun aikana viime vuonna. Kantakaupungissa tarkasteluaikana tehtiin 5 000 matkaa sähköpotkulaudoilla, kun vastaava luku takseilla oli 3 000.
– Koko Helsingin alueella sähköpotkulaudat ovat jo tutkimuksen mukaan yhtä suosittu liikkumismuoto kuin taksi ja kantakaupungissa lähes kaksi kertaa suositumpi. Koska tutkimus tehtiin varsin myöhään syksyllä, sähköpotkulautamatkojen määrät olivat jo tuolloin laskussa. Kesäaikaan sähköpotkulautamatkojen määrä olisi ollut vieläkin merkittävämpi, sähköpotkulautayhtiö Voin yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Hannu Oskala kertoo tiedotteessa.
Sähköpotkulautayhtiö Voin näkökulmasta tilanne on tietysti suosiollinen. Voin laudoilla tehtiin viime vuonna 1,6 miljoonaa matkaa Helsingissä.
– Moni saattaa luulla, että sähköpotkulaudalla korvataan vain kävelyä tai ajellaan huvikseen. Käyttäjäkyselymme mukaan kuitenkin lähes puolet hyödyntää sähköpotkulautaa työ- ja koulumatkoihin. Suomessa tekemämme kyselyn mukaan 79 prosenttia asiakkaistamme on vähentänyt auton käyttöä, koska on käyttänyt mieluummin sähköpotkulautaa, Oskala sanoo.