Päihteitä käyttäville parikymppisille avataan uusi kohtaamispaikka keskustaan – "He ovat tippuneet palveluiden ulkopuolelle"
2
– Tiloja etsitään Helsingin keskustasta, jossa liikkuu paljon nuoria, sanoo Tukikohta ry:n toiminnanjohtaja Ron Furman. Järjestöllä on toimintaa myös Pasilassa. Tukikohta ry
Katso isompi kuva– Tiloja etsitään Helsingin keskustasta, jossa liikkuu paljon nuoria, sanoo Tukikohta ry:n toiminnanjohtaja Ron Furman. Järjestöllä on toimintaa myös Pasilassa. Tukikohta ry
Helsingin keskustaan avataan ensi syksynä uusi, 18–29-vuotiaille päihteiden ongelmakäyttäjille tarkoitettu kohtaamispaikka. Sen on tarkoitus tarjota tietoa, keskusteluapua, palveluohjausta ja mahdollisuuden osallistua erilaisiin ryhmätoimintoihin.
– Tällaisia matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja ei ole, varsinkaan keskustan alueella, perustelee Tukikohta ry:n toiminnanjohtaja Ron Furman.
Tiloja etsitään 2–3 korttelin päästä Kampin keskuksesta, koska alueella liikkuu paljon nuoria.
– Toivomme, että pääsemme keskustan alueelle, mutta ei ihan ytimeen. Nuoret tarvitsevat turvallisen paikan.
Järjestö tekee myös kadulla jalkautuvaa päihdetyötä. Työntekijät voivat ohjata kadulla tapaamiaan nuoria uuteen keskukseen. Virallinen nimi paikalle ideoidaan nuorten kanssa myöhemmin.
Tukikohta ry:n Etsivä löytää -hankkeen hankevastaava Annika Mansner sanoo, että nuoret ovat jo ikänsä puolesta haastavassa elämäntilanteessa. Päihteitä käyttäviä nuoria tulee työntekijöille vastaan koko ajan enemmän.
Nuoret tarvitsevat turvallisen paikan.
– Kun heidän kanssaan keskustelee, nousee vahvasti esiin se, että he ovat tippuneet palveluiden ulkopuolelle.
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (Stea) rahoittamaan hankkeeseen on palkattu neljä työntekijää, joilla on sosiaali- ja terveysalan koulutus.
Kyseessä ei Furmanin mukaan ole perinteinen nuorisotila, vaan päihdeongelmaisille nuorille tarkoitettu tila, josta saa tukea, apua, neuvoa ja tietoa.
Paikalle voi tulla ilman oletusta hoitoon ohjaamisesta. Tärkeää on tulla kohdatuksi ja kuulluksi.
– Pyrimme auttamaan ja tukemaan nuoria kokonaisvaltaisesti erilaisissa haasteissa, Furman sanoo.
Tärkeää päihdenuorten kanssa asioidessa on luottamuksen saaminen.
– Tarkoituksena on, että pääsemme luomaan nuoriin turvaa ja sitä kautta lähteä auttamaan. Epäluulot, pelot ja traumat ovat aika syvällä.
Paikalle saa tulla päihtyneenä ja anonyyminä. Siellä on tarjolla myös juotavaa ja pientä syötävää.
Tila on auki arkisin, mahdollisesti myös iltaisin.
Yhteistyötä hankkeen puitteissa tehdään kaupungin nuorisotoimen ja lastensuojelun jälkihuollon kanssa. Tukikohta ry on järjestö, joka tarjoaa palveluja päihteidenkäyttäjille, -kuntoutujille ja heidän läheisilleen.
Viime vuonna ilmestyneen Euroopan huumeraportin mukaan alle 25-vuotiaiden osuus huumeisiin kuolleista on Suomessa EU-alueen suurin. Päihteiden ongelmakäyttäjistä viidesosa (21 %) on 15–24-vuotiaita.