Painotetuista luokista ei luovuta Helsingissä, vaikka tällainen esitys on tulossa poliittiseen päätöksentekoon, kirjoittaa Helsingin Uutisten vaaliareenalla kokoomuslainen kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsen ja kaupunginvaltuutettu Mirita Saxberg. Päin vastoin, painotettua opetusta tulee Saxbergin mukaan lisätä.
Apulaispormestari Nasima Razmyar (sd.) sanoi maanantaina Helsingin Uutisissa, että erilliset painotetut luokat lisäävät muun muassa koulujen sisäistä segregaatiota ja tutkimusnäyttö tukee luokkamuotoisen painotetun opetuksen purkamista.
Helsingissä tulee nyt pohdintaan opetuksen järjesteleminen siten, että painotetun opetuksen valinneet olisivat osa tavallisia luokkia, mutta heillä olisi muita enemmän esimerkiksi musiikkia tai liikuntaa. Näin Razmyarin mukaan jo joissain helsinkiläiskouluissa toimitaan.
Saxberg toteaa, että on tärkeää kokea onnistumisen tunteita siinä aineessa, jossa on itse luontaisesti hyvä.
– Olen tehnyt valtuustoaloitteen muun muassa taide-, urheilu- ja kielipainotetun opetuksen luokkien lisäämisestä Helsingin lähikouluihin.
Saxbergin mukaan painotetut luokat eri puolilla Helsinkiä ovat tehokas keino ehkäistä alueellista segregaatiota.
– Tutkimusten mukaan painotetuille luokille päätyvät lahjakkaat ja keskiarvoa kunnianhimoisemmat oppijat. Ei ole oikein, että perheet muuttavat pois koulutuksen tai tulotason perusteella katsoen vähäosaisemmilta alueilta, sillä lähikoulut ovat rauhattomia.
Saxbergin mukaan Helsingin puolueiden enemmistö ei tule kannattamaan painotetun luokkamuotoisen opetuksen lakkauttamista.
– Tällainen esitys todella on tulossa poliittiseen päätöksentekoon, mutta se ei tule saamaan enemmistön kannatusta.