Laaksosta puretaan neljä vuonna 1989 valmistunutta kerrostaloa osoitteessa Urheilukatu 9. Purkutyö alkaa maanantaina 6. maaliskuuta ja päättyy kesällä. Paikalle tulee Laakson yhteissairaalan uusi päärakennus.

Helsingin Uutiset kertoi viime joulukuussa, että purettavien talojen kunnossapitoa oli moitittu. Asukas valitti muun muassa korjaamattomista vesivahingoista.
Korttelissa on yhteensä 76 kaupungin omistaman Auroranlinnan vuokra-asuntoa. Joulukuussa puolet niistä oli tyhjillään. Viimeisten asukkaiden vuokrasopimukset päättyivät viime tiistaina.
-Rakennukset ovat rakennusteknisesti keskimäärin tyydyttävässä kunnossa, Auroranlinnan toimitusjohtaja Tatu Rasia kertoi joulukuussa.

Purkutyömaalla työskennellään arkipäivisin kello 7–20. Meluavat työt lopetetaan iltaisin viimeistään kuudelta. Sairaalahankkeen mukaan työmaalta kantautuu normaaleja rakentamisen ääniä.
Urheilukadulta poistetaan muutamia pysäköintipaikkoja, koska suuret ajoneuvot tarvitsevat tilaa kääntymiselle.
Laakson sairaala-alue uudistuu laajasti. Rakennustöiden valmistumisen jälkeen uudessa jättisairaalassa tarjotaan hoitoa psyykkisiin ja fyysisiin sairauksiin. Tiloja tulee muun muassa HUSin ja Helsingin kaupungin psykiatriselle sairaanhoidolle. Tämänhetkisen aikataulun mukaan työt valmistuvat vuonna 2030.