Akin, 45, öinen herääminen mullisti ex-jääkiekkoilijan elämän – "Aloin hätääntyä, että saakeli mitä tämä on"

Kasvattajaseurassaan Helsingin IFK:ssa ja lappeenrantalaisessa SaiPassa yhteensä parisataa jääkiekon liigapeliä pelanneen ja mittavan uran eri ulkomaiden sarjoissa tehneen ex-puolustajan Aki Tuomisen, 45, ja hänen perheensä elämä muuttui viime marraskuussa.

Tuolloin kahden lapsen isä sai aivoinfarktin harrastesarjan ottelun jälkeen.

Nyt Tuominen on kiekkopelinsä pelannut, mutta elämän pelissä mies on yhä vahvasti kiinni.

Toisinkin olisi voinut käydä.

– Isänpäiväyönä 13. marraskuuta heräsin yöllä vessaan neljän–viiden aikaan, ja sitten alkoi maailma yhtäkkiä pyöriä ja surrata. Huusin vaimolleni Sussulle, että tule käymään. Alkuun hän luuli, että pelleilen. Nopeasti hän kuitenkin huomasi, että en pelleile, kun jalat eivät enää kantaneet. Oikealta puolelta vartaloa lähti heti pito pois, ja sitten tulinkin persemäkeä portaita alas, Tuominen muistelee.

Alkuun Tuominen luuli, että kyse on vain tasapainoaistiin liittyvistä ongelmista.

– Kun istuin portaiden alapäässä ja Sussu antoi piponi, niin vedin sen viisi kertaa päästäni ohi. Silloin tajusin, että kyse on jostain muusta kuin tasapainoaistiin liittyvistä jutuista.

Tuominen matkasi vaimonsa kyydillä muutaman minuutin matkan Malmin sairaalaan.

– Ensiksi he löivät tietysti pillin suuhun ja katsoivat, olenko kännissä. Hieman turhauduin, kun tiesin, että en ole. Mutta tietenkin heidän oli työnsä tehtävä. Sen jälkeen tehtiin lukuisia tutkimuksia ja naamani eteen laitettiin helposti tunnistettavia kuvia. Tiesin, mitä kuvat olivat, mutta en pystynyt puhumaan. Siinä kohtaa aloin hätääntyä, että saakeli, mitä tämä on.

Malmin sairaalan henkilökunta totesi nopeasti, että Tuomisen tapauksessa on todennäköisesti kyse aivoinfarktista, ja miehen matka jatkui ambulanssilla liuotuspotilaaksi Meilahden sairaalaan.

– Meilahdessa pääsin heti liuotukseen, ja vain noin puolitoista tuntia ensioireiden jälkeen minut oli jo liuotettu. Oli kova juttu, että minut saatiin liuotettua niin nopeasti, sillä mitä pidempään aikaa kuluu, niin sitä kriittisemmäksi tilanne muuttuu.

Meilahdessa yritettiin myös päästä Tuomisen nivusen kautta miehen aivoihin avaamaan siellä ollutta tukosta, mutta operaatio ei onnistunut.

– Infarkti aiheutui kaulavaltimossani olleesta repeämästä. Lääkärit eivät uskaltaneet mennä siitä kohdasta läpi pelättyään, että tilanteessa voi käydä vielä pahemmin. Se oli itselleni iso pettymys, sillä tietenkin ajattelin, että oliko oikean puolen toimintakykyni nyt pysyvästi siinä.

Seuraavat päivät Tuominen vietti Meilahden sairaalan teho-osastolla.

– Ne olivat pitkät neljä päivää. Nukkuminen oli vaikeaa, kun kelasin, mitä oli tapahtunut.

Tuomisten 16-vuotias tytär ja 14-vuotias poika saivat kuulla isänsä tilanteesta isänpäiväsunnuntaina.

– Emme heitä silloin yöllä herättäneet. Olihan siinä suunnitelmat olleet erilaiset isänpäiväksi. Sussu kertoi heille tilanteestani sunnuntaina, ja lapset menivät totta kai sokkiin. He kaikki tulivat minua tapaamaan vielä samana päivänä. Tapaaminen oli kuitenkin todella huono, kun en pystynyt puhumaan eikä ajatuskaan kulkenut. Ja itseäni hävetti oma olotilani, vaikka enhän minä sille mitään tietenkään voinut. En pystynyt lapsille selittämään mitään – oli vaikea paikka.

– Mutta maanantaina tilanne oli jo parempi ja pystyin lapsille jo vähän jutskaamaan. Se rauhoitti heitä. Tiistaina he menivät jo kouluun ja sen jälkeen he tulivat taas minua katsomaan. Silloin pystyimme jo keskustelemaan, ja omat ajatuksenikin olivat jo selkeämpiä. Lasten tilanne helpottui sen tapaamisen jälkeen.

Neljä päivää aivoinfarktin jälkeen, keskiviikon ja torstain välisenä yönä, Tuomisella alkoi kova päänsärky.

– Ajattelin heti, että nyt on vielä jotain pahempaa. Sain nopeasti kipulääkettä, ja hetken päästä oikea olkapääni heilahti äkisti. Päänsärky olikin ollut merkki siitä, että oikea puoli alkaa palautua. Olkapään jälkeen jalka alkoi vähän toimia, ja kädessäkin alkoi olla jotain ideaa, mutta naama roikkui vielä. Oikea puoleni oli ollut siis ihan tunnoton, mutta kun ihoa alkoi painella, niin hiljalleen pullamössöstä alkoi tulla vastauksia ja tuntemuksia.

Tunto Tuomisen kropan oikeaan puoleen palautui nopeasti torstaiyön ja -aamun aikana. Ensimmäisen kerran mies pääsikin rollaattorilla liikkeelle jo torstaina.

– En kuitenkaan oikein uskaltanut lähteä liikkeelle. Ja oli helvetin huono fiilis, kun olin nukkunut monta yötä todella huonosti. Kroppa ei rauhoittunut ollenkaan.

Perjantaiaamuna tilanne oli kuitenkin parempi, ja Tuomisen rollaattori alkoi saada kunnolla metrejä mittariinsa.

– Oli aikamoinen tunne, kun käytävää kävelin – siinä vollotettiin moneen kertaan. Kävelysession jälkeen sain tietää, että minut siirretään heti kuntoutukseen. Oli itselleni yllätys, että teho-osasto- ja osastopäivien jälkeen siirryin niin nopeasti kuntoutukseen. Mutta he näkivät sairaalassa, että kävely alkaa hiljalleen sujua.

Meilahdesta Tuomisen matka jatkui Validian kuntoutuskeskukseen, missä mies vietti kolme ja puoli viikkoa.

– Maanantaina, eli reilu viikko tapahtuneesta, alkoi kova kuntoutus. Joka päivä oli neuropsykologin kuntoutusta sekä fysio-, puhe- ja toimintaterapiaa. Eli hoitomuotoja oli neljä erilaista, joita kaikkia vedettiin päivittäin.

Joulukuun puolivälissä eli noin kuukausi aivoinfarktin saamisen jälkeen Tuominen siirrettiin niin sanottuun päiväsairaalaan.

– Hoidot pysyivät samoina, mutta sain käydä niissä kotoani. Näin jatkui tammikuun puoliväliin, minkä jälkeen olen ollut nykyisessä poliklinikkahoidossa eli siinä, että käyn kuntoutuksessa kahden viikon välein. Fysio- ja toimintaterapia ovat jääneet hoitomuodoista hiljattain pois, eli enää käyn vain neuropsykologin tapaamisissa ja saamassa puheterapiaa. Ne ovat muistijuttujenkin kannalta tärkeitä hoitomuotoja.

Tuomisen kävelystä tai puheesta ei enää huomaa, että hän on kokenut aivoinfarktin vain reilut kolme kuukautta sitten.

– Samaa ovat kaveritkin sanoneet. Nimimuisti minulla kuitenkin pätkii. Se on oikeastaan ainoa, mistä minut voi vielä saada kiinni. Esimerkiksi pelikavereistani pystyn kertomaan paljonkin, mutta heidän nimiään en välttämättä muista. Infarkti osui nimipankkiin.

Aivoinfarkti on luonnollisesti vaikuttanut isosti Tuomisen ja hänen perheensä arkeen.

– Se on muuttanut arjen täysin. Ajokortiton elämä on erilaista. En ole pystynyt Sussua jeesaamaan oikein missään ja hänellä onkin ollut kova kolmen kuukauden kuorma. Nyt tilanne on hieman helpottunut, kun käyn kuntoutuksessa vain parin viikon välein.

Aki Tuomisen kokema aivoinfarkti on nostanut perheessä pintaan myös ikäviä muistoja noin puolentoista vuoden takaa. Sussu Tuomisen isä ja Aki Tuomisen appiukko, Tuomisten kanssa samalla tontilla asunut pesäpallohistorian suurmies Aulis Väisänen kuoli tuolloin kesken pyörälenkin saamaansa aivoverenvuotoon.

Aki Tuomiselle vaikeinta hänen oman tilanteensa alkutaipaleella oli epätietoisuus.

– Lääkärit eivät kertoneet kahden ensimmäisen kuukauden aikana oikein mitään. Se oli itselleni kaikista vaikeinta. Yritin kysellä, miten minulla menee, miten hommat etenevät... He eivät pystyneet mitään lupaamaan. Välillä tuntui, että puhuin seinille. Tietenkin sitä sellaisina hetkinä miettii, onko jokin huonosti.

– Mutta lääkärit eivät voi tuossa vaiheessa lupailla mitään, kun parin–kolmen kuukauden sisällä infarktista tapahtuu niin paljon takapakkeja. Ja näissä tapauksissa takapakit ovat usein vähän isompia. Nyt minulla on kolmen kuukauden rajapyykki takanapäin ja tilanne on lupaava.

Puuhakkaana ilopillerinä ja monessa mukana olevana seuramiehenä tunnettu Tuominen on hiljalleen siirtänyt katsettaan eteenpäin. Miehen suosikkilajit jääkiekko ja kaukalopallo ovat kontaktivaaran takia pannassa loppuelämän ajan, mutta tilalle on löytymässä paljon uutta.

– Saan tehdä periaatteessa jo kaikkea. Mutta en oikein uskalla vielä.

– Jumalautsi olisi kova juttu, jos saisin ajokortin takaisin maaliskuussa – se on nyt silmälääkäristä kiinni. Pääsisin kulkemaan kaverien luokse ja kuskaamaan lapsia harrastuksiin. Sussukin saisi vähän rauhaa kuskaamisiin. Ja muiden aikataulujen varassa eläminen ei ole mitenkään kiva juttu. Nyt kävelen lähikauppaan, mutta Sussu hakee minut kotiin, kun käsi ei vielä oikein kestä isompia kantamuksia. Mutta kauppareissut ovat hyvää terapiaa, kun yritän muistaa kauppalistassa olevat tuotteet. Kauppareissun lopuksi katson lappua ja totean, että perhana, tuo unohtui. Ja välillä tulee täyspotti!

Tällä hetkellä Tuomiselle tärkeitä harrastuksia ovat shakki ja sudoku. Ja hiljattain mies aloitti snookerin ja pöytätenniksen, jotka ovat hyviä lajeja muun muassa käden koordinaation harjoittamiseen.

– Shakki ja sudoku ovat tärkeitä nyt – mielenkiintoisia ja kehittävät pääkoppaa. Nöyrästi olen tehnyt sitä, mitä on ohjeistettu.

Tuominen kertoo, että aivoinfarktista toipuessa kehitys on nopeinta kolmen kuukauden sisällä tapahtuneesta.

– Usein kehitys on hyvää puoleen vuoteen, jopa vuoteen asti. Sitten kehitys usein tasaantuu. Tuonkin takia vietän nyt kokonaan alkoholitonta elämää 13,5 kuukautta – haluan antaa aivoille parhaan mahdollisuuden kehittyä.

Toukokuun puolivälissä Tuomisella on edessään niskan kuvaus. Se on hänelle tärkeä hetki.

– Kun tiedän, että niskan repeämä on parantunut, niin sitten uskallan alkaa touhuta enemmän. Nytkin saisin siis esimerkiksi hiihtää mutta en uskalla – mäet ja kaatumiset... Kävellyt olen nyt paljon. Ja fyssarilta olen saanut pari ohjelmaa, joita jumppaan kotona.

Ja Tuominen ei olisi Tuominen, ellei hän miettisi jo tulevia aktiviteetteja.

– Juoksu on seuraavana listalla. Ajattelin mennä Liikuntamyllyyn, kun ulkona saattaa kaatua. Nyt olen jo kotona juossut huoneesta toiseen – ja myös pingistä pelatessa olen jo vähän juoksua kokeillut. Ja sitten vuorossa voisivat olla golf, padel, salitreeni, sulkapallo... Ja ensi talvena voin todennäköisesti mennä pojan kanssa dippailemaan pipolätkää ulkojäille.

Elämän ainakin osittainen normalisoituminen on alkanut näkyä myös jo kotioloissa.

– Himassa pystyn jo touhuamaan kaikkea, enkä tarvitse siellä vaimon apua. Ja perheessä on jo tullut suuttumisia puolin ja toisin. Lapset ovat uskaltaneet olla normaalisti, ja vaimo on uskaltanut antaa tehtäviä. Kotihommien tekeminen, kuten ruoanlaitto, on tosi hyvää kuntoutusta. Ja samalla se on ottanut Sussulta vähän kuormaa pois.

Työelämä on iso osa lähes jokaisen arkea. Näin on myös Tuomisen kohdalla.

– Olen ollut Toshiballa myyntimiehenä viimeiset 12 vuotta – monitoimilaitteita, tulostimia, näyttöjä, neuvottelutilakokonaisuuksia...

– Nyt on mietitty, että voisin palata töihin 1.7. Kesäkuussa on edessä lääkärikäynti, mihin tulee myös pomoni. Siellä varmasti mietitään, miten paluuni olisi järkevin toteuttaa – kolmepäiväistä viikkoa, muuten kevyempää... Yleensä aivoinfarktin jälkeinen sairausloma kestää puolesta vuodesta kahteen vuotta. Minulla ensiarvio on nyt ollut 7,5 kuukautta. Sekin voi vielä matkan varrella muuttua.

Tuominen arvelee, että hänen saamansa aivoinfarkti saattoi aiheutua taklauksesta ja sitä seuranneesta niskan retkahtamisesta. Yhtä hyvin se saattoi Tuomisen sanoin johtua korkeista kolesteroliarvoista tai korkeasta verenpaineesta. Tai stressistä.

– Ketään en syytä. Peli on peliä, eikä taklaus ollut missään nimessä törkeä. Ja minulla oli ojentajavamman jäljiltä selkä ja niskat jumissa jo etukäteen – saatoin syksyllä palata ojentajavamman jälkeen liian nopeasti harrastusten pariin. Ja ihan yhtä hyvin saamani infarkti voi johtua muista edellä mainituista syistä, tai sitten jostain ihan muusta.

Tuominen sanoo olleen aluksi vaikea työstää ajatusta siitä, että hän ei saa koskaan varmuudella tietää aivoinfarktinsa syytä.

– Nyt olen kuitenkin jo sinut ajatuksen kanssa, vaikka se tarkoittaa sitä, että minun pitää muuttaa lähes kaikkea. Minun pitää varoa kontaktilajeja, syön verenpaine-lääkkeitä, on kolesterolilääkitys ja lisäksi on aspiriinilääkitys, mikä ohentaa verta. Nuo kolme lääkitystä minulla on loppuelämäni. Tapauksessani annokset ovat kuitenkin kevyitä. Ne ovat vähän kuin varotoimenpide.

Tuominen saa edelleen edetä matkallaan pienin askelin tai luistimenpotkuin.

Usko hyvään huomiseen vahvistuu kuitenkin päivä päivältä.

– Olen pessimistinä pelännyt, että kuntoutuksessa tulee joitain sudenkuoppia. Kun niitä ei olekaan tullut, niin fiilis on hyvä. Perhe on ensimmäisenä ajatuksissa – että pystyy ihan peruselämää elämään. Kova on toive, että saan jalat kunnolla alleni ja pääsen pojan ja tytön kanssa laskettelemaan.

– Olen luottavainen, että kyllä tästä jonkinlainen Tuomisen Aki vielä tulee!

Tämä haastattelu on julkaistu aiemmin Keski-Uusimaassa.