Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kaupungin palkkasotku jatkuu: Väärät tulotiedot päätyvät osalla myös esitäytettyyn veroilmoitukseen

Verottaja ottaa tiedot tulorekisteristä. Kaupungin palkanlaskennassa tulorekisterivirheiden korjaus on edelleen kesken.

Helsingin palkkasotku jatkuu. Vielä tammikuussa kaupunki kertoi, että se pyrkii korjaamaan tulorekisterivirheet ennen esitäytettyjen veroilmoitusten määräpäivää, jotta työntekijät saisivat laskelman verottajalta oikein tiedoin.

Ongelmia on kuitenkin yhä. Kaupungin palkanlaskennan vakauttamisesta vastaava johtaja Kirsti Laine-Hendolin sanoo, että kyse on virheistä, joiden korjaaminen on hyvin hidasta.

– Nämä koskevat liikaa maksettuja palkkoja. Ajot ovat Helsingin voluumilla hyvin suuria. Ne voidaan korjata tulorekisteriin vasta sen jälkeen, kun koko muu aineisto on saatu korjattua.

Lue: Helsingin palkkasotku kertautuu – työntekijät voivat joutua maksamaan liikaa veroa

Maaliskuun alussa noin 8 500 kaupungin työntekijällä oli liikaa maksettuja palkkoja korjaamatta tulorekisterissä. Laine-Hendolin kertoo, että ensimmäiseksi korjataan niiden 630 työntekijän palkat, joiden liikaa maksetun palkan suuruus on yli 5 000 euroa.

Suurimmalla osalla summat ovat alle tuhat euroa.

Kaupunki lupasi alkuvuodesta, että palkanlaskennasta vastaavan Talpan tulorekisteritiimin henkilöstömäärää lisätään. Laine-Hendolin sanoo, että tavallisesti työntekijöitä on neljä.

– Nyt käsittelijöitä on noin 15.

Laine-Hendolin vakuuttaa, että suurin osa tulorekisterivirheistä saadaan korjattua huhtikuun loppuun mennessä. Esitäytetyn veroilmoituksen jättöpäivä on monilla toukokuun alussa.

Osa kaupungin työntekijöistä tulee saamaan esitäytetyn veroilmoituksen, vaikka korjausta liikaa maksetun palkan osalta ei ole vielä ehditty tekemään.

– Loputkin virheet saadaan korjattua ennen verotuspäätöstä, lupaa Laine-Hendolin.

Entä miksi muualla Sarastia-palkanmaksujärjestelmän käyttöön otto on sujunut ongelmitta, mutta ei Helsingissä?

– Helsingissä palkansaajien suuri lukumäärä on isoin tekijä tässä.

Verottaja langetti aiemmin kaupungille 30 000 euron muistutusmaksun puutteellisista tiedoista.

Kaupunki pyrkii nyt korjaamaan mahdollisimman suuren osa työntekijöiden puutteellisista tulorekisterimerkinnöistä maaliskuun puoliväliin mennessä. Suurin osa työntekijöistä saa esitäytetyn veroilmoituksen maalis-huhtikuun vaihteessa.

– Vaikka verotus ei hoidu kaikkien osalta tällä kertaa totutulla tavalla, tulee kunkin maksettavaksi lopulta kuitenkin vuodelta 2022 oikea määrä veroa, sanoo johtava veroasiantuntija Sami Varonen Verohallinnosta tiedotteessa.

Korjauksia veroilmoitukseen tehdään vielä senkin jälkeen, kun työntekijät ovat saaneet esitäytettyjä veroilmoituksia. Pieniä summia sekä päiväkotien työntekijöiden valvonta-aterioita korjataan tulorekisteriin vielä kevään ja kesän aikana. Verohallinto huomioi päivitetyt tiedot lopullisessa verotuspäätöksessä.

Lisätietoja palkkatulojen ja esitäytettyjen veroilmoituksen tarkastamisen löytyy täältä.

Helsinki tarjoaa työntekijöilleen tukea esitäytettyjen veroilmoitusten tarkastamiseen sekä avaa neuvontapalvelun.

Neuvontapalvelu avataan myöhemmin maaliskuussa. Palvelusta saa apua palkkatietojen tarkastamiseen liittyvissä kysymyksissä. Neuvontapalvelu on auki toukokuuhun.

Palvelun käynnistämisestä ja yhteydenottokanavista tiedotetaan myöhemmin maaliskuussa. Palkan tarkastamisesta on tulossa ohje ja video.

Kaupungin palveluksessa noin viisikymmentä vuotta ollut, keikkailevaksi eläkeläiseksi itseään kuvaileva Tapio Havasto ihmetteli Helsingin Uutisten Lukijan areenalla, että palkat on tähän asti saatu maksettua oikein ja ajallaan, mutta ei enää.

– Nyt takkuaa pahasti. Lähetin jo yli kaksi viikkoa sitten verokorttini palkanlaskentaan ja olen yrittänyt soittaa heille monesti useampana päivänä onnistumatta saamaan yhteyttä.

– Tämä on häpeällistä Suomen suurimmalle työnantajalle! Luotettavan työnantajan maine on onnistuttu tärvelemään täysin, Havasto jatkaa.