Käteisen rahan talletukseen tarkoitettuja automaattien määrä on kasvanut muutamassa vuodessa pääkaupunkiseudulla.
– Siihen on varmasti vaikuttanut pankkiverkoston supistuminen, toteaa Marko Kolehmainen Loomis Automatia Oy:stä.
Yrityksellä on tällä hetkellä 52 talletusautomaattia eri puolilla pääkaupunkiseutua.
Näistä noin puolet ovat seteleiden talletukseen soveltuvia OttoPlus-automaatteja ja noin puolet seteleiden ja kolikoiden talletukseen soveltuvia TalletusOtto-automaatteja. Kaikilta talletusautomaateilta voi tehdä myös käteisnostoja.
Kilpaileva yritys kertoo laajentavansa toimintaansa talletusautomaattien puolelle.
– Todennäköisesti pääsemme testaamaan ensimmäisiä automaatteja vielä kuluvan vuoden aikana, kertoo maajohtaja Risto Lepo Nokas Oy:ltä, joka omistaa Nosto-käteisautomaatit.
Ketkä sitten tallettavat käteistä rahaa tililleen pankkikorttien, verkkopankkien ja mobiilimaksupalveluiden maailmassa?
– Talletusautomaatteja käyttävät sekä yritykset että yksityiset, joilla on tili jossain suomalaisessa pankissa. Muuta tietoa meillä ei asiakkaista ole, Kolehmainen sanoo.
Kannelmäen kauppakeskus Kaaren TalletusOtto-pisteen äärellä kävi perjantaina useampi rahan tallettaja. Automaatille syntyi myös jonoa.
Eläkeiän kynnyksellä oleva Qurmas Jalasto kertoi tekevänsä käteistalletuksia siirtääkseen esimerkiksi S-tilin bonuksia tilille, josta maksaa laskuja. Hän käyttää automaattia myös silloin, jos saa kaverille lainaamansa rahat takaisin tai tyhjentää kolikkoastiansa.
Joel Uutela, 29, tyhjentää kolikkonsa automaattiin muutaman kerran vuodessa.
Kolikoita kertyy sillä Uutela kertoo käyttävänsä ainoastaan käteistä rahaa.
– En ole oikein tottunut korttien käyttöön, Uutela sanoo.
Sari Ramu, 53, ja tytär Jenna Keränen, 19, ovat tekemässä talletusta. Ramu kertoo käteistä kertyvän toisinaan Facebook-kirpputoreilla myydyistä tavaroista.
– Lasten säästöpossu- ja lahjarahoja on myös tuotu talletusautomaatille.
Vanhempi mies kertoo käyttävänsä talletusautomaattia pääasiassa rahojen siirtämiseen omien tiliensä välillä. Verkkopankissa asiointi ei onnistu hänen hitaan tietokoneensa vuoksi.
Kaaren talletusautomaatti on hänestä harmillisen usein rikki. Hän kaipaisi enemmän – ja toimivia – automaatteja niin rahan tallettamiseen kuin laskujen maksamiseen.
Loomis Automatian Marko Kolehmainen kertoo, että Kaaren talletusautomaatti on kovassa käytössä.
– Käyttökatkokset johtuvat yleensä seteleiden ja kolikoiden mukana olleiden vierasesineiden, kuten klemmareiden, avaimien ja roskien päätymisestä automaattiin.
Setelipuolen tukokset aiheuttavat ongelmia myös käteisnostoihin.
– Tukokset pyritään korjaamaan mahdollisimman nopeasti.
Nasteho Ali, 23, on asioilla äitinsä Najma Nuurin kanssa. Molemmat kertovat käyttävänsä talletusautomaattia, Ali useamman kerran kuussa.
– Jos saan esimerkiksi äidiltä rahaa, talletan sen omalle tilille.
Nuur kertoo tyttärensä tulkkaamana, että hänellä on yleensä aina käteistä, sillä monissa maahanmuuttajien pitämissä kaupoissa ei voi maksaa kortilla.
Kaari on Pohjois-Haagassa asuville naisille lähin talletuspaikka. He toivoisivat lisää talletusautomaatteja.
Kolehmainen kertoo, että uusia automaattien paikkoja etsitään aktiivisesti.
– Kiinteistöjen omistajien kanssa käydään keskusteluja paikoista, joissa on asiakasvirtoja.
Automaatti vaatii paikan, jossa asiointi ja huolto voi tapahtua turvallisesti.
Myös asiakkailta tulee toiveita: esimerkiksi kauppakeskus Triplaan on toivottu talletusautomaattia. Kolehmainen sanoo, että Triplan ja muiden kauppakekusten kanssa käydään neuvotteluja uusien talletusautomaattien sijoittelusta.
Käteisnostoautomaatteja pääkaupunkiseudulla on yhteensä noin 250. Näistä noin 150 on Loomis Automatian Otto-pisteitä ja noin satakunta Nokas Oy:n Nosto-automaatteja. Yrityksistä kerrotaan, että käteisnostopisteiden verkosto pyritään pitämään nykyisellään.
Käteistä voi nostaa myös K-ryhmän ruokakaupoista, R-kioskeista, Tokmannien kassoilta ja Neste-palveluasemien kassoilta.
S-Pankin korteilla käteistä voi nostaa Salessa, Alepassa, S-marketissa, Prismassa ja ABC-asemalla.