Vantaan kaupunginvaltuutettua, aluevaltuutettua, ja eduskuntavaaliehdokas Tuukka Saimenia (ps.) syytetään työturvallisuusrikoksesta ja työsyrjinnästä. Myös Saimenin yritys Ai-To Foods Oy on rikosasiassa vastaajana.
Ai-To Foodsilla on muun muassa Helsingin Tapanilassa pitkään toiminut ravintola Chinaman, jonka nimi on nykyisin China-boss.
Syyttäjä toimitti haastehakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen perjantaina 3. maaliskuuta, kertoo HU:n sisarlehti Vantaan Sanomat.
Saimenia epäiltiin kolmesta rikoksesta. Poliisin suorittaman esitutkinnan jälkeen syyttäjä päätti nostaa syytteen kahdesta rikoksesta ja yhden epäilyn osalta teki syyttämättäjättämispäätöksen.
Tietoa rikosilmoituksen tekijästä, tekijöistä tai syytteen tarkemmista perusteista ei ole tässä vaiheessa saatavilla. Esitutkinnan tehnyt Helsingin poliisi tai syyttäjä eivät kommentoi yksittäisiä esitutkintoja.
Syyttäjän mukaan esitutkintamateriaalit tulevat saataville vasta asian käsittelyn alettua Helsingin käräjäoikeudessa. Syyttäjä arvioi esitutkintamateriaalissa olevan myös kohtia, jotka eivät ole silloinkaan julkisia.
Helsingin käräjäoikeudesta kerrotaan, että käräjäoikeuden ruuhkien vuoksi on mahdollista, että pääkäsittely järjestetään vasta syksyllä.
Työsuojeluviranomainen teki ennalta ilmoittamatta tarkastuksen Saimenin Tapanilassa sijaitsevaan Chinaman Helsinki -ravintolaan viime vuoden helmikuussa. Epäselvyyttä oli muun muassa työnteon ehdoista, sillä kaikki työsopimukset eivät olleet täysin työsopimuslain mukaisia.
Lainvastaisuutta oli myös työaikakirjanpidosta. Tarkastuksessa kävi ilmi muun muassa, että ainakin kaksi työntekijää oli tehnyt ylitöitä, joista ei oltu maksettu palkkaa. Vuosilomia oli siirretty pidemmälle kuin laki sallii.
Tarkastuskertomus paljastaa lisäksi, ettei työvuoroluetteloita oltu laadittu työehtosopimuksen mukaisesti.
Tarkastuskäynnin tehnyt Etelä-Suomen aluehallintoviraston tarkastaja Niina Mäki kertoi aiemmin Vantaan Sanomille, että havaituista puutteista annetaan yrityksille joko toimintaohje tai kehotus. Niitä annetaan ravintola-alan tarkastuksilla hyvin usein.
Saimenin yritykselle ei annettu kehotusta, vaan toimintaohjeita.
– Jos työpaikalle tehtäisiin joskus uusi tarkastus, silloin valvottaisiin, onko työnantaja noudattanut annettuja toimintaohjeita. Meiltä ei ole tehty uutta tarkastusta kyseiselle työpaikalle, Mäki totesi.
Tuukka Saimenin mielestä mitään laiminlyöntejä tai rikkeitä ei ole tapahtunut. Tarkastus tehtiin, kun hän ei itse päässyt paikalle. Avin peräämät asiakirjat olivat Saimenin mukaan tietokoneella.
– Minulla on paperiton hallinto.
– Olen työllistänyt satoja maahanmuuttajia, maksanut veroni ja nyt teet tällaisesta perättömästä asiasta juttua, Saimen kommentoi aiemmin Vantaan Sanomille.
Vantaan Sanomiin kirjoittamassaan yleisönosastokirjoituksessa Saimen kertoo, että esimerkiksi lomakauden siirtymiset oli sovittu yhdessä aasialaisten työntekijöiden kanssa.
– Koronan takia he halusivat siirtää lomiaan ja viettää lomat omassa kotimaassaan vasta sen jälkeen kun matkustaminen koronan jälkeen vapautuisi, Saimen kirjoitti.
Syytteitä työturvallisuusrikoksesta ja työsyrjinnästä Tuukka Saimen ei kommentoinut Vantaan Sanomille.