Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ysiluokkalaiset vastustavat painotusluokista luopumista – ilmaisutaidon valinnut Matias, 15: "Vaaditaan luottamusta, että uskaltaa heittäytyä"

Kannelmäessä ilmaisuluokkaa käyvät 9.luokkalaiset vastustavat painotusopetuksen siirtämistä osaksi tavallisia luokkia.

Helsinki suunnittelee lakkauttavansa painotetun opetuksen luokat ja ripottelevansa oppilaat niin sanotuille tavallisille luokille.

Kannelmäen peruskoulun ilmaisuluokkaa käyvät yhdeksäsluokkalaiset pohtivat Helsingin Uutisten pyynnöstä, millä mielin he ovat seuranneet viimeaikaista keskustelua. Kysyimme myös sitä, onko jatko-opinnoissa ilmaisupainotuksella merkitystä. Yhteishaku on parhaillaan käynnissä.

– Olen ollut hämmentynyt. Mistä yhtäkkiä tällainen keskustelu on edes lähtenyt? En näe siinä mitään plussaa, ettei luokkia olisi. Se ei ole hyvä idea, toteaa Matias Mäkitalo, 15.

Luokkakaverit Triinu Gjomin, 16, Otso Kokkonen, 15, Kaika Sahari, 16, ja Valenti Jokipii, 15, ovat samaa mieltä.

– Ärsyyntynyt tunne. Tuntuu, että ihmiset, jotka eivät itse ole olleet sellaisella luokalla, ovat päättämässä asioista, Sahari sanoo.

Viisikon mielestä ilmaisutunneille on hyötyä siitä, että luokka saa opiskella muillakin tunneilla yhdessä.

– Ilmaisutaidossa tehdään harjoituksia, joissa vaaditaan paljon heittäytymistä. Vaaditaan myös luottamusta muilta, että uskaltaa heittäytyä harjoituksiin, toteaa Mäkitalo.

– Yksi ilmaisuluokan suurista eduista on, että olemme hyvissä väleissä toistemme kanssa, Kokkonen sanoo.

– Painotetuille luokille hakee rauhallisempaa porukkaa. Se lähtee jo siitä, että onko motivaatiota hakea, jatkaa Sahari.

Se ei ole keneltäkään pois.

Oppilaat ihmettelevät viime viikkoina velloneessa koulukeskustelussa se, keneltä se olisi pois, jos painotetut luokat saisivat jatkossakin olla olemassa. Koulujen ongelmien ratkaisemiseksi pitäisi olla olemassa muita keinoja.

– Seiskaluokan alussa meitä ryhmäytettiin. Olisiko muitakin luokkia voinut ryhmäyttää, Mäkitalo pohtii.

Ysiluokkalaisilla ilmaisua on keskimäärin neljä tuntia viikossa. Sen lisäksi kaikki harrastavat vapaa-ajallaan jotain ilmaisuun liittyvää. Mäkitalo soittaa kitaraa, Gjomin harrastaa tanssia, Kokkonen ja Saharin ovat partiossa, teatteritoiminnassa ja harrastavat liikuntaa. Jokipiin vapaa-aika kuluu klassisen baletin ja nykytanssin parissa.

Kevään yhteishaussa valtaosalla on ykkösvaihtoehtona Kallion ilmaisutaidon lukio. Moni haluaa jatkaa painotetussa opetuksessa myös lukiossa.

– Kalliossa on niin paljon vaihtoehtoja mistä voi valita. Se tuntui itsestään selvältä, että haen Kallioon, Sahari sanoo.

Muita vaihtoehtoja oppilailla on muun muassa Sibelius-Akatemia ja Vaskivuoren lukio sekä yhdellä oopperan tanssilinja ja toisella kosmetologiala. Yhteishaku päättyy 21. maaliskuuta.

Ysiluokkalaiset tietävät, että isossa kuvassa koko keskustelussa on kyse segregaatiosta eli sosiaalisten ryhmien alueellisesta eriytymisestä, mutta luokkien hajottaminen ei ole ratkaisu siihen.

Koulushoppailusta viisikko on kuullut lähinnä uutisista, mutta ei omasta kaveripiiristä. Se tiedetään, että Kannelmäestä haetaan Malminkartanossa sijaitsevaan yksityiseen Apollon yhteiskouluun.

Ilmaisun opettaja ja luokanvalvoja Anne Väre sanoo, että keskustelu segregaatiosta ja koulushoppailusta on tärkeä, mutta asiaan puututaan väärällä tavalla.

– Ymmärrän huolen, mutta on parempiakin keinoja. Se ei auta, että meiltä otetaan joku hyvä juttu pois.

Väre sanoo, että luokkien lakkauttaminen päin vastoin lisää koulushoppailua.

– Vanhemmat haluavat sen jälkeen lapsensa ehkä helpommin yksityisiin kouluihin.

Painotetun opetuksen luokat tuovat opettajan mukaan kouluun kaikille hyvää.

– Se ei ole keneltäkään pois. Se että lähikouluissa tarjotaan jotain spesiaalia, on kaikille mahdollisuus.

Valinnaisainekursseilla muiden luokkien oppilaat ovat tehneet yhteistyötä ilmaisukurssilaisten kanssa.

– Vuosien ajan olemme pyrkineet tekemään yhteistyötä mahdollisimman monen valinnaisaineryhmän kanssa, Väre sanoo.

Kohta koulunsa jättävät ysit puhuvat myös koulun arjesta. Muun muassa levottomuudesta. Sillekään ei pidä ummistaa silmiään. Levottomuutta on nuorten mukaan monilla luokilla keskimäärin omaa luokkaa enemmän. Väkivallan uhka on lisääntynyt. Koulussa on välillä järjestyshäiriöitä, mutta jos ei puutu epäkohtiin, ongelmia ei itselle synny.

– Joskus kuulee puhuttavan, että noi on noita ilmaisuluokkalaisia, toteaa Sahari.

– Mutta ei meidänkään ympärille kannata luoda mitään kultareunuksia. Emme mekään mitään pulmusia aina ole ja aina kavereita kaikkien kanssa, Matias Mäkitalo sanoo.