Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tuhannen oppilaan koulun rakentaminen alkaa Pasilassa

Keski-Pasilaan kauppakeskus Triplan pohjoispuolelle aletaan rakentaa uutta rakennusta, johon tulee koulu ja päiväkoti. Rakentaminen alkaa maaliskuussa louhinta-, maanrakennus- ja paalutustöillä.

Louhintatöitä tehdään maalis-huhtikuussa. Tavoitteena on, että uudet tilat valmistuvat kesällä 2025.

Työmaa aiheuttaa tilapäisiä muutoksia liikennejärjestelyihin. Töistä aiheutuu myös melua, kaupunki kertoo tiedotteessa.

Työmaalla tehdään töitä pääasiassa arkisin kello 7–18. Työt on pyritty suunnittelemaan siten, että niistä aiheutuu mahdollisimman vähän häiriötä.

Koulu on suunniteltu tuhannelle oppilaalle, päiväkoti sekä esikoulu 200:lle.

Uudet tilat tarvitaan, koska Keski-Pasilaan rakennetaan uusia asuntoja. Nykyisen koulun ja päiväkodin tilat eivät riitä tulevaisuudessa alueen kaikille lapsille ja nuorille.

Rakennuksen liikuntatilat ja osa opetustiloista ovat harraste- ja kerhokäytössä arki-iltaisin ja viikonloppuisin. Myös piha-alueet ovat kaupunkilaisten käytössä kouluaikojen ulkopuolella.