Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Aamulehden päätoimittaja Jussi Tuulensuu jää pois toimitustyöstä – taustalla epäilty häiriökäytös opiskelijajuhlissa

Aamulehden päätoimittaja Jussi Tuulensuu jää tilapäisesti pois toimitustyöstä. Taustalla on epäilty häiriökäytös lauantai-iltana. Asian vahvistaa Ylelle Tuulensuun esihenkilö Petteri Putkiranta.

Tuolloin Tuulensuu osallistui Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksen ainejärjestö Vostokin 30-vuotisjuhliin. Tuulensuu oli opiskeluaikoinaan aktiivinen ainejärjestön toiminnassa.

Etelä-Suomen Median tavoittaman juhliin osallistuneen henkilön näkemyksen mukaan yliopistolla järjestetyssä tilaisuudessa ei tapahtunut mitään poikkeavaa. Ilta jatkui sen jälkeen ravintolassa.

– Eipä siinä, tervehdyksiä ja puheita, tilaisuuteen osallistunut kuvaa yliopiston juhlaosuuden tapahtumia.

Asia tuli ilmi sosiaalisessa mediassa, kun entinen Tampereen ylioppilaslehti Visiirin päätoimittaja Aapo Laakso otti asian esille.

– Journalistiikan ainejärjestön vuosijuhlat oli menestys, joskin Aamulehden päätoimittajalta käytöstavat hukassa. Keskusteltavaa huomiselle (maanantaille), Laakso twiittaa.

Tuulensuu reagoi asiaan sen jälkeen, kun Iltalehti oli ottanut häneen asiasta yhteyttä.

– Käytökseni tiedotusopin ainejärjestön Vostokin hienossa 30-vuotisjuhlassa on ollut esillä myös somessa. Pahoittelen. Olen ollut yhteydessä tapahtuman järjestäjään. Haluan, että kaikki selvitetään asianmukaisesti, Tuulensuu kommentoi asiaa twiitissään.

Iltalehden haastattelussa Tuulensuulta kysytään vastausta myös taustatietoon, jonka mukaan ainejärjestön opiskelijoita on kehotettu juhlien jälkeen ottamaan yhteyttä häirintäyhdyshenkilöihin ja liiton psykologeihin matalalla kynnyksellä.

– Nehän ovat normaaleja proseduureja ja aivan hyviä sellaisia, Tuulensuu vastaa.

Ainejärjestö Vostok kokoontuu käsittelemään juhlien tapahtumia maanantaina.