Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tutkimus: Lapsettomia syrjitään, kun loma-ajoista päätetään työpaikoilla

Lapsettomat kohtaavat työelämässä syrjintää loma-aikojen ja työvuorojen suunnittelussa ja työuralla etenemisessä. Loma-aikojen ja työvuorojen suunnittelussa pidetään lapsiperheellisten toiveita ensisijaisina, selviää Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n ja Vapaaehtoisesti Lapsettomat ry:n teettämistä kyselytutkimuksista.

Kyselyissä kartoitettiin lapsettomuuteen liittyviä syrjintäkokemuksia työelämässä. Kyselyihin vastasi yhteensä noin 570 vapaaehtoisesti ja tahattomasti lapsetonta.

Järjestön näkemyksen mukaan kyse on asennemaailman jämähtämisestä.

– Työelämässä on usein stereotyyppinen asenne lapsiperheellisiä ja lapsettomia kohtaan. Työhyvinvointi, joustot työtehtävissä ja työajoissa sekä palauttava vapaa-aika tulee olla kaikkien oikeus riippumatta perhe- tai lähisuhdemuodoista, toteaa Vapaaehtoisesti Lapsettomat ry:n puheenjohtaja Soile Rajamäki tiedotteessa.

– Syrjintään on totuttu eikä osata välttämättä kyseenalaistaa epäoikeudenmukaisesti suunniteltuja työvuorolistoja. Lapsettomuus ei saa olla syynä siihen, että joutuu joustamaan lapsiperheellistä enemmän, sanoo Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n toiminnanjohtaja Piia Savio tiedotteessa.

Lapsettomat toivovat, että esimiehet ja muu työyhteisö eivät tee perhesuhteista oletuksia, kuten että hedelmällisessä iässä oleva työntekijä jäisi lähiaikoina perhevapaalle. Oletukset eivät saa vaikuttaa vastuista ja koulutuksista päätettäessä.