Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Helsingin paraatipaikalle uusi ennakkoäänestyspaikka – Pasilaan syntyi kokonaan uusi äänestysalue

Koronapandemia aiheutti isoja muutoksia viime kuntavaalien äänestysjärjestelyihin, mutta muuten kaupungin äänestyspaikat ovat pysyneet viime vaaleissa pitkälti samoina.

Kaupungin kevään eduskuntavaalien järjestelyihin on tullut kuitenkin yksi selkä muutos. Helsingin vaalipiiriin on tullut uusi äänestysalue, Pasilan pohjoisosassa sijaitseva Postipuisto.

– Postipuistoon on rakennettu paljon uusia asuntoja, joten sinne on tehty uusi äänestysalue. Pyrimme pitämään huolta, ettei äänestyspaikoilla tule liikaa jonoja, Helsingin keskusvaalilautakunnan sihteeri Veera Reuna sanoo.

Postipuistossa asuvien äänestyspaikka varsinaisena vaalipäivänä toimii Pasilan peruskoulun uusi toimipiste (Kustinpolku 20). Edellisen kerran äänestysaluejakoon tuli muutoksia vuonna 2020, jolloin perustettiin Kalasataman, Herttoniemen ja Vuosaaren äänestysalueet.

Kaupungissa on 167 äänestysaluetta. Jokaisella alueella on oma äänestyspaikkansa.

Reuna kertoo, että äänestyspaikoissa tapahtuu muutoksia melko harvoin.

– Suurin osa muutoksista johtuu siitä, että äänestyspaikkana toiminut koulu on remontissa.

Tärkeintä äänestyspaikassa on se, että tila on esteetön ja sinne on helppo saapua. Sopivan äänestyspaikan löytäminen voi olla Reunan mukaan joskus vaikeaa, jos asuinalueella on useampi äänestysalue, mutta vain yksi koulu. Koulut toimivat usein äänestyspaikkoina.

– Jos koululle ei mahdu kahta äänestyspaikkaa, pitää etsiä toinen paikka. Se on oma palapelinsä, mutta lopulta aika selkää, kun sitä on tehty jo pitkään.

Esimerkiksi Maunula-talolla ja Vattuniemen ala-asteen koululla on kahden äänestysalueen äänestyspaikka. Kaupungintalolla on kolmen.

Kevään eduskuntavaaleissa Helsingin vaalipiirissä on 35 ennakkoäänestyspaikkaa. Koronapandemian takia edellisissä kuntavaaleissa oli joitain ylimääräisiä ennakkoäänestyspaikkoja, mutta muuten niiden lukumäärä on pysynyt suunnilleen samana vaalista toiseen.

– Valtaosa ennakkoäänestyspaikoista on kirjastoissa. Ne ovat ennakkoäänestyspaikkojen runko, Reuna sanoo.

Myös monissa suurissa kauppakeskuksissa on ennakkoäänestyspaikka. Näissä vaaleissa uutena ennakkoäänestyspaikkana toimii eduskuntatalon vieressä oleva Pikkuparlamentti.

Viikon kestävä ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 22. maaliskuuta. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 2. huhtikuuta.

Ennakkoon voi äänestää, missä tahansa äänestyspisteessä. Vaalipäivänä äänensä voi antaa vain omassa äänestyspaikassa, joka on merkitty postissa saapuneeseen ilmoituskorttiin.

Vaalipäivän äänestyspaikat ovat avoinna kello 9–20. Katso kaikki Helsingin ennakkoäänestyspaikat tästä!