Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Työsuojelu iskee viikonloppuisin rakennustyömaille – Nyt syynissä ovat nämä 3 kohdetta

Etelä-Suomen rakennustyömaille tehdään tänä vuonna työsuojelutarkastuksia useina viikonloppuina. Tarkastuksilla valvotaan erityisesti kahta asiaa: ulkomaisen työvoiman käyttöä ja työturvallisuutta.

Kolmanneksi kerätään jatkovalvontaa varten tietoa siitä, miten työnantaja noudattaa työsuhteen vähimmäisehtoja esimerkiksi palkan ja työaikojen suhteen. Tällä pyritään torjumaan ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttöä rakennusalalla.

Aluehallintovirasto kertoo asiasta tiedotteessaan.

Viikonloppuisin tarkastuksia tehtiin myös vuonna 2022. Valvonnassa tuli esiin puutteita työsuhteen vähimmäisehtojen noudattamisessa, erityisesti ylitöiden ja sunnuntaityökorvausten maksamisessa.

Tänä vuonna valvontaa kohdistetaan muun muassa niihin työnantajiin, joiden kohdalla havaittiin viime vuonna puutteita. Valvonnan kohdentamisessa hyödynnetään myös muilta viranomaisilta, työnantaja- ja työntekijäjärjestöiltä sekä muilta järjestöiltä saatuja tietoja.

Tarkastuksilla valvotaan pääurakoitsijan ja työnantajan velvollisuuksia ulkomaisen työntekijän työnteko-oikeuden varmistamisessa ja siihen liittyvien tietojen säilyttämisessä, henkilötunnisteiden käytössä sekä työntekijäluettelon laatimisessa. Lisäksi valvotaan rakennustyön työoloja ja turvallisuutta. Tarkastukset tehdään ennalta ilmoittamatta.