Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Katupölyn puhdistus alkoi Helsingissä – autoilijoiden syytä seurata siirtokehotuksia

Katujen kevätsiivoukset ovat alkaneet Helsingissä. Ensin karkeasta sepelistä putsataan vilkkaimmat pyörätiet ja jalkakäytävät. Hienompi hiekka-aines pystytään poistamaan kaduilta vasta siinä vaiheessa, kun yöpakkasia ei enää ole.

Siivouskohteita pystyy seuraamaan katujen puhdistussuunnitelmat -sivulta. Sivun mukaan puhdistus on aloitettu tiistaina jo usealla kadulla Itä-Helsingin alueella. Teitä putsataan Myllypuron, Itäkeskuksen ja Vuosaaren alueilla.

Pölyisimpinä päivinä pölyä sidotaan kadun pintaan laimealla suolaliuoksella. Ukrainan sodasta johtuvan raaka-ainepulan vuoksi liuosmuotoista suolaa on tällä hetkellä niukasti saatavilla.

– Tilanne on hyvin harmillinen. Onneksi liuossuolaa on saatu ja sitä riittää ainakin alkukevääksi, kertoo katukunnossapidon tiimipäällikkö Tarja Myller tiedotteessa.

Autoilijoiden on tärkeää seurata siirtokehotuskylttejä, kun katupesut pääsevät kunnolla käyntiin. Ne tuodaan kadulle vähintään kaksi päivää ennen puhdistuksen aloittamista. Vähintään 91 euron sakko koituu autoilijan maksettavaksi, jos auto on pysäköity kadulle siirtokehotuskyltin pystyttämisen jälkeen.

Pölyn määrää seurataan HSY:n mittausasemilla. Pysyviä mittausasemia on Mannerheimintiellä, Mäkelänkadulla, Kallion urheilukentän kupeessa ja Vartiokylässä. Katupölyhaittoja pyritään vähentämään esimerkiksi pestyn ja seulotun sepelin käytöllä, joka pölyää vähemmän kuin pesemätön sepeli. Tämän lisäksi katujen päällysteissä käytetään aiempaa lujempia materiaaleja, jotta nastojen irrottaman aineksen määrä vähenee.