Sofiankadun Via Tribunali -ravintola nousi Oulunkylän Capperin ohi kaupungin parhaimmaksi pizzeriaksi HU:n vuoden 2023 lukijaäänestyksessä. Edellisessä äänestyksessä sijat menivät toisinpäin.
Via Tribunalia pidetään kuohkeareunaisen napolilaispizzan suunnäyttäjänä Suomessa.
– Ensimmäinen ja paras, HU:n lukija perusteli vastaustaan.
– Luca ja Forza myös hyviä, mutta Via Tribunalin Tonnarella on jotain aivan käsittämättömän hyvää! toinen kommentoi.
– Makua ja tietynlainen keveys. Menisin, vaikka ilman suurempaa nälkää, kolmas vannoo.
Kokonaan uusia nimiä kärkikymmenikössä ovat Jätkäsaaren Uuno Pizza ja Punavuoren Forza. Molemmat ovat perustettu reilun vuoden sisällä. Uuno on erikoistunut rapeareunaisiin roomalaisiin pizzoihin. Forza valmistaa sekä napolilaista että roomalaista.
Perinteisemmistä paikoista paikkansa kärjen tuntumassa säilyttivät Herttoniemen Foxy Bear (5.), Kallion Mäkikupla (7.) ja Siilitien Siilinpesä (8.). Myös Kalevankadun Puttes, Etelä-Haagan Kotipizza, Töölön Daddy Greens ja Lauttasaaren Luca säilyivät kymmenen parhaan joukossa.
Ainoa top 10:stä pois pudonnut oli Kulosaaressa toimintansa lopettanut Levanto. Yritys on tekemässä kevään aikana kuitenkin paluuta Helsingin keskustaan.